KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: LUNDIA
Koulujen ja opintojen alun lähestyessä on aika järjestää kodin työpiste innostavaksi. Nämä neuvot ja ideat antoi Lundia Lanternan sisustusmyyjä Pauliina Lope.
1. SIJOITA TYÖPISTE IKKUNAN ÄÄREEN
Luonnonvalo on työvalaistuksena miellyttävin. Kun työpisteen sijoittaa ikkunan ääreen, voi ahkeroinnin lomassa lepuuttaa silmiään maisemassa. Jotta valo ei heijastuisi häiritsevästi tietokoneen näyttöön, kone kannattaa asettaa kulmittain ikkunaan nähden.
"Toimivaan valaistukseen kannattaa muutenkin kiinnittää huomiota. Esimerkiksi Lundia Loisto on pitkälle kehitetty työvalaisin, jossa valo heijastuu valaisimen jalasta tasaisesti. Valaisimessa on lisäksi usb-liitäntä, joka mahdollistaa puhelimen tai tietokoneen latauksen."
2. VALITSE TYÖPÖYTÄ KÄYTTÄJÄN KOON EHDOILLA
Työpöydän korkeus kannattaa mitoittaa ergonomiseksi käyttäjän mukaan. Pöydän koossa huomioitavaa on, että jalat saa istuessa kunnolla pöydän alle ja pöydän ääressä mahtuu liikkumaan vaivatta. Syvä työpöytä mahdollistaa ison tietokoneen näytön sijoittamisen hieman etäämmälle, mikä vähentää silmien rasitusta. Leveyssuunnassa on hyvä varata tilaa levitettäville papereille.
3. OTA HUOMIOON KAIKKIEN KÄYTTÄJIEN TARPEET
Mikäli samaa työpistettä käyttää koko perhe, voi tarkoitukseen valita suuren työpöydän, jonka ääreen mahtuu istumaan kaksi vastakkain. Toinen vaihtoehto on rakentaa iso hyllystö, johon voi liittää ulkonevia tasoja tai laskuovista muodostuvia työpöytiä käyttäjien mukaan: lapsia varten ulkoneva taso matalalle ja aikuisille seisomatyöpisteeksi laskuovi, jonka taakse saa piilotettua työasiat, kun hommat on tehty.
4. Sisusta TYÖPISTEESTÄ VIIHTYISÄ
Hyvin järjestetty työpiste antaa tilaa ajatuksille. Työpisteen saa yhdistettyä muuhun sisustukseen sopivaksi tilan yleisilmettä toistavalla värityksellä ja materiaaleilla. Työpistettä voi piristää vaikka muutamalla inspiroivalla kuvalla ja esineellä, joista tulee hyvä mieli. Viherkasvit raikastavat aina.
"Myös Lundia System -laatikot ovat oiva tapa organisoida paperit, pienesineet, kynät, avaimet ja laturit", Pauliina Lope muistuttaa.
5. VARAA RIITTÄVÄSTI SÄILYTYSTILAA
Riittävät säilytystilat ovat tärkeä osa toimivaa työpistettä. Tällöin työpöytä on helppo pitää siistinä ja työskentely pysyy mielekkäänä, kun kaikki tarvittava on käden ulottuvilla. Kun sopivasti mitoitetun laatikoston hankkii pyörillä, se toimii tarvittaessa myös liikuteltavana aputasona.
Kiitos Pauliina!
Katso lisää työhuoneideoita jäsenten albumeista ja muista myös Lundian työpistekampanja: työpöytä laatikostolla ja työpiste ulkonevalla tasolla tarjoushinnoin 15.8. asti.
-StyleRoom-tiimi
Kuvat: Lundia
Kaupallinen yhteistyö: