Lintujen ruokinta-automaatti kierrätyspullosta
Pet-pullot käyvät muuhunkin käyttöön kuin kierrätettäväksi. Rakensin tämän lintujen ruokinta-automaatin läpinäkyvästä pet-pullosta, johon jyvät laitetaan pullon suusta sisään. Korkkiin on kiinnitetty rengasruuvi ripustamista varten. Alareunaan kaiversin kolot jyviä varten. Pohjaan kiinnitin rei'itetyn kukka-alustan ylijäämä ovivetimellä. Reika nuppia varten kannaattaa porata ensin, siten että alusta on paikallaan ja reikä tehdään koko komeuden läpi. Sitten vain nuppi paikoilleen ja ruuvarilla kiinni. Vedinnuppi toimii samalla painona eikä laite heilu tuulessakaan kovin paljoa. Kukka-alusta on juuri sen verran syvä ettei jyvät leviä ympäristöön. Sitten vähän akryylimaalia pintaan ja talo saa muotonsa. Katoksi kiinnitin paperilautasen ja sen päälle yhden puretun kävyn suomut katteeksi. Kiinittämiseen käytin apuna kuumaliimaa. Sitten taas vähän maalia pintaan ja valmista tuli. Linnut ovat ainakin olleet tyytyväisiä tulokseen.
Kehuja tai kysymyksiä albumin tekijälle