NooraSvardin ja hänen puolisonsa ei todellakaan pitänyt ostaa vanhaa taloa, vaan uusi ja moderni. Rintamamiestaloon muuttaminen oli hetken mielijohde ja nopea päätös. Onneksi ihastus ei ole kaduttanut hetkeäkään.
Kaksi vuotta unelmien kodissa
Asun puolisoni Samin kanssa Kuopiossa vuonna 1952 rakennetussa rintamamiestalossa. Talossa oli onneksemme suuret remontit tehty, päivitimme vain seinäpintoja omaan makuumme sopivimmiksi. Talomme sijaitsee lammen rannalla idyllisellä puutaloalueella. Pihassamme kasvaa vanhoja omenapuita ja joka syksy joutsenet asettuvat rannallemme.

Rannassa on suurehko rantarakennus, jonka toinen pääty oli miltei purkukunnossa. Remontoimme rakennusta 1,5 vuotta ja juhannuksena pääsimme saunomaan uudessa saunassamme ensimmäisen kerran.
Olemme asuneet talossamme vasta kaksi vuotta ja minusta tuntuu, että sisustus hakee jatkuvasti muotoaan. Olen halunnut kunnioittaa vanhan talon henkeä ja miltei kaikki huonekalumme ovat vintagea, jotka olen tarpeen vaatiessa kunnostanut. Olen verhoillut sohvia ja nojatuoleja, puolisoni kanssa olemme kunnostaneet vanhoja senkkejä ja lipastoja.

50-luvun ajaton sekä kestävä design on lähellä sydäntäni ja teenkin löytöjä nettikirppareilta sekä huutokaupoista. Haluan pitää kotimme sisustuksellisen pohjan raikkaana sekä vaaleana ja vaihdan sävymaailmaa maalaamalla uuden taulun, jonka sävyihin sovitan esimerkiksi uudet tyynynpäälliset.
Perfektionistille keskeneräisyys on opettelua
Puolisoni on tottunut lauseeseen: ”Hei kulta, mitä sanoisit tällaisesta ideasta?” Sisustusmakumme on samanlainen ja huonekalujen kunnostuksesta on muodostunut yhteinen harrastuksemme. Kierrämme myös yhdessä huutokaupoissa tekemässä löytöjä ja hankkimassa uusia projekteja. Puolisoni siis luottaa makuuni, mutta uskon, että hän myös arvostaa sitä, että kysyn hänen mielipidettään... vaikka päätös onkin jo kysyessä tehty. Varsinkin arvokkaampien hankintojen ostopäätökset olemme tehneet yhdessä.

Parasta kotonamme on se, että vieläkin, näin parin vuoden jälkeen, kotiin on ihana tulla. Täällä on myös riittävästi tilaa niin harrastaa, kuin kestitä vieraita. Kesällä kokoonnumme ystäviemme kanssa suurelle terassillemme grillaamaan ja viettämään aikaa. Myös juuri valmistunut rantarakennuksen remontti lisää asuinmukavuutta. Tontiltamme löytyy siis asuintalomme sekä mökki. Pitkän työpäivän jälkeen on mukava rentoutua puulämmitteisessä saunassa, jonka seinien sisäpuolelle eivät ulkomaailman murheet pääse.

Tällä hetkellä rantarakennuksen remontti jatkuu rakennuksen ulkopuolella ja tällaiselle perfektionistille on ollut melkoista opettelua elää keskeneräisyyden keskellä. Jatkuva remontointi ja tekeminen väsyttää välillä, mutta siitä on muodostunut elämäntapa.
Vieraita jännittää, että mikä on taas muuttunut
Kotimme oli remontoitu hyvällä maulla ja pidän kodistamme todella paljon tällaisenaan. Jos nyt remontoisin kotiamme, tekisin joitain materiaalivalintoja toisin. Esimerkiksi yläkerrassamme on kahteen huoneeseen asennettu laminaatti ja se ei mielestäni sovi vanhan talon henkeen. Haaveilen siis lattian vaihdosta. Minua myös harmittaa, että yläkerrassamme ollut pönttöuuni on purettu pois edellisen asukkaan toimesta. Vanhassa talossa on aina jotain laitettavaa ja muutoksien lista tuntuu olevan loputon - aina löytyy jokin nurkka, joka kaipaa muutosta tai kunnostusta.

Kun sisareni astui ensimmäisen kerran kotiimme, hän totesi, että tässä talossa on ihan omanlainen rauha, talo ikään kuin sulkee hellään huomaansa. Allekirjoitan kyllä tuon. Vieraat ovat kommentoineet kotimme valoisuuttaja viihtyisyyttä. Ystäväni sanoi minulle, että hänestä on jännittävää tulla meille, koska aina jokin kohta näyttää erilaiselta tai minulla on jokin uusi projekti joko työn alla tai valmiina.
Piti ostaa uusi talo... toisin kävi
Koko talon osto oli yksi suuri kommellus. Etsimme taloa noin parin vuoden ajan. Meillä oli hankintalistalla yksitasoinen, kaukolämmössä oleva uudehko talo, jossa on avokeittiö. Haaveissa oli myös mahdollisimman pieni ja helppohoitoinen tontti, mielellään kivipuutarhalla. Yhdessäkään vanhan talon näytössä emme edes käyneet, sellainen ei tullut kysymykseen ollenkaan.

Kuinka sitten kävikään? Erilaisten sattumusten kautta, päädyimme viettämään iltaa tuttavamme luokse, joka oli miettinyt hänelle liian suureksi käyneen talonsa myyntiä. Muistan, kun astuin taloon ensimmäisen kerran ja hiljaa mielessäni huokaisin, että tämä se on. Seuraavana päivänä kättelimme talokauppojen kunniaksi.
Meistä oli tullut kolmikerroksisen vanhan talon omistajia. Talossa on erillinen keittiö, 1500 neliön tontti ja sähkölämmitys. Onneksi kuuntelimme tuolloin sydämen ääntä, emme ole katuneet ostopäätöstä kertaakaan. Emme edes silloin, kun remontoimme todella, todella väsyneenä rantarakennustamme.
Katso lisää kuvia NooraSvardin kauniista kodista.
