Kuva wc - Muutoskohteena keittiö ja wc
En halunnut kaakeleita seiniin vaan rosoisen betonisen näköiset seinät. Kaakelit oli lujasti kiinni seinässä eikä lähdetty niitä repimään pois, joten etsin laastia jota pystyi kaakeleiden päälle laittamaan. Löysinkin lopulta sellaisen laastin.
Mieheni levitti laastin seinälle ja tasoitti jättäen hieman rosoiseksi pinnan pyynnöstäni. Minä maalasin seinät valkoisella maalilla mutta peräseinän halusin maalata harmaalla, betonin näköiseksi. Se onnistui Lasera koristemaalausaineella jota sekoitettiin harmaan Vesiohenteisen maalin joukkoon.
Koska tämä vieras-wc ei ollut mikään märkätila niin maalattu seinä, joka kuitenkin kestää roiskeita ja kostealla pyyhkimisen, sopi hyvin.
Lattiaan vaihdoimme isot tummanharmaat laatat ja saumasin mustalla saumauslaastilla (valitettavasti ei ole kuvaa lattiasta) Minä tein itse laatoitustyön ensimmäistä kertaa elämässäni. Olin siitä ylpeä että onnistuin ja sain hyvän lopputuloksen aikaan.
Vanha peili tuli käyttöön. Siitä poistin vain kehykset ympäriltä. Aina ei tarvitse ostaa uutta. Pyrin mahdollisimman paljon käyttämään olemassa olevia tuotteita.
Pieni ikkuna sai mustat koristekivet ja tuikkukipot tuomaan tunnelmaa. Valitettavasti en ole ottanut lähikuvaa ideasta.