Vanhan hirsitalon iloinen emäntä Annuy entisöi ja sisustaa kotiaan kahdelle aikuiselle. Kyläilevät lapsenlapset on myös huomioitu ratkaisuissa.
Kahden aikuisen koti, mummila ja kohtaamispaikka
Asumme mieheni kanssa kivenheiton päässä perämeren rannasta, liki 100 vuotta vanhassa hirsitalossa, Aapolassa. Aapola oli kahden vuoden, uuden kodin ja remonttikohteen ahkeran etsinnän tulos. Hyvän ystävämme löytö, juuri silloin kun me emme sitä etsineet. Lapsemme ovat jo omilla poluillaan ja näin Aapola on kahden aikuisen koti, ja lastemme perheiden Mummila sekä suvun kohtaamispaikka.Kättemme jälki näkyy meillä kaikkialla. Koti peruskorjattiin reilu neljä vuotta sitten, vanhaa kunnioittaen, mutta nykyaikaisin keinoin. Kodissamme vanha ja uusi elävät yhdessä sulassa sovussa. Rakkaus vanhoihin huonekaluihin ja esineisiin ja tekstiileihin näkyy meillä kauniisti kaikkialla. Harrastukseni entisöinti on tuonut kotiimme paljon huonekaluja, joilla on omat ajan tarinansa ja näin meillä paikkansa. Vaalea, valoisaa, romantiikka ja somaa pehmeyttä. Leikkimielisyys ja käytännöllisyys, niistä on tehty kaunista. Nallet ovat rakkaus ja asukkaat myös kodissamme.
Aapolan sisustusideat ja toteutukset on pääsääntöisesti sen emännällä, minulla. Työnjako on meillä kyllä selvää. Minä haaveilen, suunnittelen ja sisustan. Suunnitelmat toteuttaa rakentamisen osalta mieheni, ja paljon tehdään yhdessä. Oikea tehotiimi olemme!
Vain lattiaratkaisu jäi harmittamaan
Kodissamme parasta on sen kodikkuus, puulieden lämpö, valo ja tilan tunne. Mahdollisuus tehdä tai olla tekemättä. Sisustajan sormille riittää aina uusia ideoita toteutettavaksi. Siellä on tilaa niin mieluisille vieraille kun lastenlasten isoille leikeillekin. Kaikella on paikkansa ja kaikki ei ole valmista!
Eniten ärsyttää tai pikemminkin harmittaa lattiamateriaali, joka valittiin aivan liian nopeasti, silloin kun kaikki muutkin materiaalipäätökset tehtiin. Puutaloon tietysti puulattia, mutta valittiinkin laminaatti!! Lattiaremontti on nyt sitten korjauslistalla, joskaan ei aivan alkupäässä.
Missä näkyy trendikotien elämä?
Sisustuslehdissä näkyy nyt vaaleita ja minun silmiin kovin pelkistettyjä koteja, joissa tehokkaat ja lähes näkymättömät säilytysjärjestelmät kätkevät taakseen paljon asukkaiden elämäntarinaa. Trendi "vähemmän on enemmän" on varmasti helppo hoitaa ja muunneltavuusmahdollisuudet ovat paremmat. Silti minusta kodin pitää kertoa sen asukkaista sekä heidän arjesta ja juhlahetkistäkin.
Jos saisin toisen mökin tai kodin, se voisi olla pelkistetympi kuin nykyinen, Rustiikki-romantiikkaa, rouheutta, vanhaa peltiä ja patinaa. Iso takka jonka edessä kaksi somaa laiskanlinnaa, johon voisi viltin mutkaan pakkasiltoina käpertyä. Tunnelmallista ja kodikasta.
Sain pihatupani jekuttamalla valmiiksi
Aapolan pihassa on meidän pihatupa Onnela, joka rakennettiin jo toisena kesänä. Onnela on pihan helmi! Valkoinen, valoisa mm. vanhoista ikkunoista ja ovista tehty pihamaja. Olin haaveillut sellaisesta jo kauan ja mietin tarkkaan miten markkinoisin miehelleni sen tarpeellisuuden ja aikataulun sen rakentamiseen, eli pian!
Hyvissä ajoin keväällä aloin puhua, että Aapolaan pitää rakentaa kasvihuone, jotta saan alkaa kasvattaa siellä kaikkea hyvää ja terveellistä. Mieheni ihmetteli kasvatusintoani, jota ei ennen ollut minussa huomannut ja lopulta myöntyi sen tarpeellisuutta ajatellen. Muiden rakennusprojektien välissä hän alkoi suunnitelmieni mukaan "kasvihuonetta" rakentaa ja ihmetteli välillä kaikkea hienosäätöäni. Aikaa ja voimavaroja rakentamiseen meni paljon ajateltua enemmän. Onneksi muu perhe oli isona apuna. Pikkuhiljaa hänelle alkoi valjeta, että sinne tulee kasveja, JOS rottinkikaluste- ja sisustuselementeiltä jää tilaa.
Lopputulokseen oli rakentajamieskin niin tyytyväinen, että sain anteeksi pienen markkinointijekun! Monet kerrat on Onnelassa istuttu ja ihasteltu, sekä muisteltu sen suunnittelua ja rakentamista. Miten kasvihuoneesta tulikin soma pihatupa Onnela.
Katso lisää Annuyn kuvia. Aikaisempia juttuja jäsenistä löydät täältä: jäsenesittelyt.
annuy, 2016-06-28
Niin minäkin tykkän, mutta se ajatus,,,sotii jotenkin vastaan, mutta tällä mennään! :)
tiu, 2016-06-16
Laminaattikin näyttää oikein hyvältä! Hienoja kuvia.