Mustikkamäen "nukketalon" lumoava tunnelma

Styleroom.fi

Bloggasi FI

Julkaistu sitten
TiinaMustikkamäen kodissa ja puutarhassa on jotain satumaista. Ei ihme, että vieraat ovat todenneet perheen ovella tulleensa "nukkekotiin". Erityisesti Tiinan viimeistelty piha ja sen kutsuvat oleskelupaikat lumoavat pelkästään kuvien välityksellä.


1. Miten ja missä asut?
Asumme Itä-Suomessa, Mustikkamäellä. Kotimme on sininen perinnetalo-tyyppinen kaksikerroksinen puutalo.

2. Mitä vieraat sanovat kodistanne, kun tulevat teille ensimmäistä kertaa?
Teillä on nätti koti. Muistaakseni eräs tuttavani sanoi näin: "Teillä on nukketalo." Myös pihan nykyinen olotila on saanut kiitosta osakseen.


3. Minkälainen sisustaja olet?
Olen aika vaihtelunhaluinen, kyllästyn nopeasti ja muutokset voivat olla hyvinkin nopeita. Kodin tyyli onkin muuttunut kolmesti näiden vuosien aikana. Tosin täytyy myöntää, että nykyinen look miellyttää tähän astisista kaikkein eniten ja tällä hetkellä tuntuu ettei suurempiin muutoksiin ole juurikaan tarvetta. Piha on se päättymätön projektini. Muokkaan sitä lähinnä yksin ja onneksi se joka kevät/kesä edistyy hieman. Hitaasti mutta varmasti on tässä juuri se oikea motto.

4. Paljasta pahin sisustusmokasi.
En oikein osaa sanoa tuohon mitään. Ehkä se jossakin vaiheessa vallinnut ylenmääräinen "shabby -söpöstely" oli se juttu, joka nyt lähinnä hymyilyttää.


5. Mikä on suosikkipaikkasi kodissasi/pihassasi ja miksi?
Suosikkipaikkani kodissamme on ruokailutila. Kaadoin ruokailuhuoneen ja eteisen välisen seinän ja pidän valosta ja avaruuden tunteesta, jonka seinän poisto sai aikaan. Ruokailutilaa tulee nykyisin käytettyä huomattavasti enemmän.
Pihallamme pidän tuosta takapihasta; kesäkeittiön rakentaminen pari vuotta sitten oli hyvä juttu, se lisää pihan käyttömukavuutta huomattavasti. Teemme siellä ruokaa aina, kun vain säät sen sallivat. Paviljongin alla hoituvat kesäiset ruokailut kätevästi. Viime keväänä ostettu palju on minun ja tytärtemme mielestä ihan paras juttu.

6. Minkä muutoksen (hankinnan, järjestelyn tms.) teit kodissasi viimeksi?
Tapetoin ja maalasin uudelleen keittiön ja meidän kaikkien makkarit. Ostin sisareltani hänen "hutiostonsa", harmaan nojatuolin ruokailuhuoneeseen.

7. Mitä esinettä/väriä/materiaalia et missään nimessä ottaisi kotiisi?
Tähän on parasta olla vastaamatta mitään, niin usein on pitänyt syödä sanansa. "Never say never."


8. Mikä on suurin kotiin liittyvä unelmasi?
Iso kuisti talon takapuolelle jäi jostakin syystä talon rakennusvaiheessa tekemättä, mutta suunnitelmissa on tehdä se myöhemmin. Myös kasvihuone on ollut haaveissa jo monta vuotta, tänä keväänä se viimein (toivottavasti) toteutuu. Rakentaminen on ainakin suunnitelmissa aloittaa ihan kohta.

9. Oletko jo löytänyt StyleRoomista jäseniä, joiden tyylistä ja kodeista pidät?
http://www.styleroom.fi/users/Meidanharmoniaa
http://www.styleroom.fi/users/kotikaupunginlaidalla
http://www.styleroom.fi/users/Peltotienpaassa
http://www.styleroom.fi/users/Kotipalapeli
http://www.styleroom.fi/users/EssiEsmeralda
http://www.styleroom.fi/users/Mysecondhandlife
http://www.styleroom.fi/users/Jenni_Talosanomat
http://www.styleroom.fi/users/Kamicha
Ja monta monta muuta.... täällä on niin paljon kauniita koteja!

Olemme samaa mieltä. Kiitos TiinaMustikkamäki - odotamme jo lisää otoksia!

Tästä pääset katsomaan Tiinan albumeita.
Tutustu myös Tiinan ihanaan blogiin http://www.indiedays.com/ext/mustikkamaki

- StyleRoom-tiimi

Ps. Vinkki! Hakusanalla "jäsenesittely" löydät aikaisemmat jutut StyleRoom-jäsenistä.

Kommentit

Lue myös

Näytä lisää blogikirjoituksia