ompelu (130 albumia)
-
Typ:
-
Näytä:
Maa:
POJAN HUONE
Kalastajatorpan syksy
Autotallista huvimajaksi "pikku pitsi"
Huonekalujen verhoilua
Romanttinen parveke
Vanhan torpan villillä vintillä
Ennen ja jälkeen - Makuuhuone
70-luvun talon makuuhuoneessa oli nähty ruusuisia unia 90-luvun alkupuolelta lähtien, joten oli aika päivittää huone uudelle vuosituhannelle. Keväällä 2012 alkoi tapahtua! Tapetit poistettiin, katto maalattiin, lattian parketti hiottiin ja maalattiin. Vaatehuone purettiin avonaiseksi pukutilaksi. Makuuhuoneen perällä sijainnut toilettiosasto purettiin osittain. Suihkun ja wc:n puolesta remontti on vielä kesken. Albumin kuvat on järjestetty niin, että kulloisenkin huoneen nurkan muutoksen seuraaminen ja hahmottaminen olisi mahdollisimman helppoa.
Värikäs kotini
Uudella ja vanhalla sisustaen - ihanat kirpputorilöytöni
Innostuin kirpputoreilla käymisestä varsinaisesti vasta joitain vuosia sitten ja jäin siihen aika nopeasti koukkuun kun tein mielestäni niin kivoja löytöjä. Kotimme sisustuksessa yhdistellään paljon uutta ja vanhaa ja kierrätyslöytöjä on nähtävillä aika lailla ympäri kotiamme. Esittelen tässä albumissa muutamia ihania isompia ja kotimme keskeisillä paikoilla olevia kierrätyslöytöjäni.
Ruokailutila
Kodinhoitohuone, kodari
TYTÖN HUONE
DIY / Itse tehtyä
Koti kerrostalossa
Eteinen, tuulikaappi, eteisaula, porstua
Kotimme eteistilat muodostuvat pienestä tuulikaapista ja eteisaulasta. Eteisaula on saanut juuri kokea pienen kasvojen kohotuksen, kun seinät maalattiin harmaiksi ja portaat valkoisiksi. Monta vuotta sisustuksessani on ollut maalaisromanttista tyyliä, mutta nyt musta sekä Industrial tyyli ovat alkaneet kiehtomaan entistä enemmän.
Uusia huuhaajuttuja 2017
Satelee ja on kylmää näin kesällä...alkaa olla tapa nykyisin. Onpahan aikaa tarttua odotteleviin tuunausprojekteihin ja dokumentoida niitä tänne Styleroomiin! Erityisen iloinen olen kirpparilta löytyneestä vanhasta arkistokaapista, josta sain loistavan säilytyspaikan askartelu- ja tuunauskrääsälle. Muitakin ilonaiheita kuvista löytyy. Vielä kun tuota valokuvausta oppisi...
Ludwig & Vilgot
Ludwig & Vilgot -pehmoluut ovat kotimaista käsityötä. Leluihin käytettävät materiaalit ovat kierrätettyjä, kuten vanhoja kaulaliinoja, patjakankaita sekä verhoilukankaita. Lelujen nimen takana ovat italianvinttikoira Vilgot sekä irlanninsetteri Ludwig. Pojat testaavat tarkasti kaikki uudet materiaalit ja päästävät myyntiin vain kestävimmät ja tyylikkäimmät lelut! Valikoimasta löytyy myös vuoteita koirille. Vuoteita voi tilata myös mittojen mukaan! Lisää tuotteista löydät facebookista -> Ludwig & Vilgot.
Oma tila ompelijalle
Työhuone / aula
Yläkerran alkuperäinen pohjaratkaisu piti sisällään kaksi pientä makuuhuonetta, aulan, wc:n ja vaatehuoneen. Päätimme yhdistää pienet makuuhuoneet yhdeksi, jolloin saimme suuren päämakuuhuoneen ja lisäksi tuplasimme koko yläkerran valoisuuden. Nyt seinät eivät ole valon kulkemisen esteenä ja tunnelma on aika lailla erilainen kuin alunperin. Halusimme säästää talon aikakauden henkeä, ja päätimme asentaa lattiaan mäntylaudan. Lattia käsiteltiin sävytetyllä öljyvahalla kahdesti, jotta aurinko ei pääse sitä niin nopeasti kellastamaan ja tummentamaan. Kattopaneelit maalattiin ja kaikki seinäpinnat uusittiin.