avohyllyt (52 albumia)
-
Typ:
-
Näytä:
Maa:
Rumasta ankanpoikasesta joutseneksi
Keittiön avohyllyprojekti
Kauan haaveillut avohyllyt ovat nyt paikallaan! Hyllytarkoitukseen etsittiin puuta vaikka kuinka kauan, eikä mikään puu miellyttänyt. Puu oli joko liian uutta, väärän väristä, vinoa tai muuten vaan tylsähkön näköistä. Nämä puut ovat vanhempieni mökiltä. Ne on höylätty niin, että laudan reunat ovat aaltoilevat. Hyllypidikkeitäkin etsittiin joka paikasta, mutta vasta nämä house doctorin metalliset miellyttivät. 2 pidikettä/10e.
Vanha loft -kotimme
Vanhan kodin kuvat siirretty nyt omaan albumiinsa. Entinen koti sijaitse vain 200m päässä nykyisestämme. Kotinamme toimi vanhan Verkatehtaan yksi tehdassaleista, joka oli muutettu asuinkäyttöön 90-luvulla. 124m2 avara koti oli unelmien täyttymys, mutta nykyinen toimii tilankäytöltään perheellemme paremmin. Ihana lisä on myös pieni piha, josta saamme uudessa kodissamme nauttia. Osa kuvista on kotimme myynti-ilmoituksen kuvia. Nämä kuvat vesileimattu oikeasta alalaidasta Bo:n logolla.
Meillä keittiössä
Keittiön muutos
Ensimmäinen itsetehty remontti takana. Keittiön ja ruokailutilan seinät maalattiin valkoiseksi ja keittiön välitilaan laitettiin Tunto hienoa hieman kontrastia tuomaan. Lednauhat ja yläkaapit saivat kyytiä, tilalle asennettiin ihanat industrialhenkiset nivelvalaisimet ja pari avohyllyä pikkutavaralle. Onnistunut muutos ja erityisesti pystyraitatapetin vaihto valkoiseen maaliseinään oli nappivalinta. Tila tuntuu nyt huomattavasti isommalta.
Kotimme ennen ja jälkeen
Asumme 166-vuotta vanhassa Torpassa. Torppaa on aina rakkaudella hoidettu, eikä se ole koskaan ollut asumaton. Se oli todella hyvässä kunnossa, kun muutimme. Mutta tietenkin halusimme remontoida torppaa hieman omannäköisemmäksi. Kuitenkin vanhaa kunnioittaen.❤️ Olemme tehneet kaikki remontit perinteisillä menetelmillä ja hengittävillä materiaaleilla. Harmillisen vähän on tullut otettua kuvia ennen remonttia, mutta tässä joitain kuvia.
600 euron mökkiremppa
. Mökkimme on rakennettu vuonna 1981, eikä sille oltu tehty mitään sen koommin. Rakennus itsessään on loistavassa kunnossa, mutta tekstiilit ja pinnat eivät kenties olleet ihan tätä päivää kaikkine kasarivärityksineen itsemurhan ruskeasta nikotiinin keltaiseen. Tuvan puoli etenkin oli varsin pimeä johtuen ikkunoiden vähyydestä ja tummuneesta mäntypaneloinnista. Niinpä ainoa minun tuntema/osaama keino tuoda valoa lisää oli maalata katto ja seinät valkoisiksi. Päätöstäni ei hyväksytty täysin yksimielisesti, joten myönnytyksenä takka ja yksi makuuhuone jätettiin alkuperäiseen loistoonsa.
Ennen / Jälkeen
Ostimme mummuni ja pappani talon perikunnalta vuoden 2012 alussa. Olemme remontoineet melkein kaikki huoneet asuinkerroksesta läpikotaisin, mutta kellarikerros odottaa vielä ahkeraa remontoijaa. Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet, keittiössä, wc:ssä ja saunassa. Muissa huoneissa on päästy "pelkällä" pintaremontilla. Sisustus on vuosien aikana kehittynyt siihen omaan suuntaan ja tällä hetkellä vaikuttaa siltä, ettei mikään kohta enää vaivaa mieltä.
Uuden kodin keittiö
Yläkerran aulan muutos
Yläkerran vihreän aulan muutos on valmis. Suunnitelmana oli rakentaa vanerista koko ikkunaseinän mittainen pitkä työtaso, jossa koko perhe voi työskennellä samaan aikaan. Kerron nyt miten muutos tehtiin ja paljonko kaikki tämä maksoi. Harvoin puhutaan rahasta, siksi haluan listata tämän muutoksen kustannukset. Nimittäin pienelläkin budjetilla voi saada todella mieluisen muutoksen aikaan. Me ainakin saimme.
Muutoskohteena keittiö ja wc
Asioita jotka tekevät meidän kodin
Vanhan puutalon keittiön uusi ilme
Vanhan rintamamiestalon keittiön remontoiminen uuteen uskoon. Vanha keittiö oli 80-luvun jäljiltä punasine muovimattoineen. Koko keittiö laitettiin uusiksi seinien koolausta myöten ja vielä ihan itse! Ajatus pysyi lähtökohtaisesti alusta loppuun samana seinän kolmion ollessa vahvana visuaalisena vaikuttajana. Ainoastaan väri muuttui hieman.
Uusi, itsesuunniteltu KOTI.
Pienen kylpyhuoneen iso muutos
Äskettäin remontoitu 30-luvun funkkistalon kylpyhuone. Kylpyhuone on kooltaan vain 1,50 x 1,50 metriä, mikä asetti omat haasteensa suunnitteluun. Halusimme sekä maksimoida tilantunnun että mahdollisimman paljon käytännöllistä säilytystilaa. Alkuperäistä kylpyhuonetta on remontoitu oletettavasti 90-luvulla, joten päivitys tähän päivään oli paikallaan. Halusimme modernin musta-valkoisen kylpyhuoneen vanhan talon henkeä kunnioittaen.
Keittiössä vanhaa ja uutta sulassa sovussa
Minun keittiöni on 70-luvun perinteisessä,matalamallisessa pitkässä tiilitalossa,jossa oli asunto toisessä päässä ja tämä pää talosta oli kylän posti.Nyttenmmin talo on muutettu paritaloksi. Keittiöni on kerrostuma vanhaa ja uutta.Ainoastaan yhden seinän keittiökalusteet ovat uudet.Loput onkin ostettu käytettynä kirpputoreilta ja netistä tai löydetty roskalavoilta ja pelastettu kavereiden hylhäämistä kalusteista ja tuunattu ja tai tehty itse.Toisen romu on minun aarre.Näin toimin myäs luontoa säästäen. Vanhoissa,jo ikää nähneissä kalusteissa on se elämisen jälki ja vanhaa kunnostamalla ja tuunaamalla mieleisekseen,saa juuri sel...