kasvit (174 albumia)
-
Typ:
-
Näytä:
Maa:

Makuuhuoneen päivitystä

Makuuhuone sai pientä piristystä uudesta hyllystä ja siihen valituista viherkasveista. Myös viime kesänä kaatopaikalta pelastettu ja siitä asti fiksausta odottanut saunapenkki sai hoivaa ja löysi paikkansa uutena yöpöytänä. Jäämme seuraamaan sen muutosta kuvien kauniista tasosta uudeksi vaatteiden kasaantumispaikaksi.. So far so good! Kauniit ja viimeistelyt hyllylevyt löytyivät valmiina Biltemasta ja hyllykannakkeet Motonetista. Hylly todettiin niin hienoksi ja toimivaksi, että samanlainen rakennettiin eteisen puolelle. Siitä kuvia myöhemmin. Kasvit valittiin pitkien pohdintojen ja neuvottelujen jälkeen Plantagenilta. Muratti ...

Pienen miehen oma huone

Poikamme lastenhuone koostuu itse tehdyistä käsitöistä, askarteluista ja puutöistä, kirpparin ja antiikkimessujen aarteista, omista vanhoista leluista (joita pojan isoäiti on säilyttänyt vuosia) ja toki hänen omista leluistaan. Jotta huone ei näyttäisi museolta, löytyy sieltä toki huonekaluja ja säilytysratkaisuja jotka ovat tätä päivää. Kiva miksaus vanhaa ja uutta sekä itse tehtyä.

Työtilan raikas uusi ilme

Kuinka katto voi tuoda työtilaankin noin suunnattomasti uutta energiaa. Teen töitä kotitoimistosta käsin, suurimman osan aikaa joten työtila on minulle tosi tärkeä. Tummat palkit ja katto tuntuivat syövän vireyttäni joten olen todella tyytyväinen tähän uuteen ja raikkaaseen ilmeeseen. Koska en ole sikaria tuprutteleva, nahkatuolissa istuva, wiskiä nautiskeleva tyyppi, sai tuo "sikarihuonetunnelma" puolestani lähteä :D Kyllä nyt talven pimeänäkin ajanjaksona jaksaa tehdä töitä tuon pöydän äärellä. Ihmisen onnellisuus löytyy joskus valkoisesista paneleista ja -maalipurkista :)..

Näiden tähtien alla

Oma unelmientaloni alkaa pukeutua jouluun jo marraskuussa. Ikkunoihin, kattoon ja terassille ilmestyvät valonauhat tunnelmaa luomaan pimeisiin iltoihin. Lyhdyt syttyvät. Lankakopan nostan esille ja neulon läheisille kuviollisia sukkia ja villapuseroita. Reseptikirjoja selaan ja alan pikku hiljaa leipomaan herkkuja pakasteeseen. Lasten ja pikkuväen odotus joulunviettoon inspiroi ja antaa paljon iloa.

Viherseinä kuormalavasta

Loppukesästä tein terassille viherseinän kuormalavasta. Maalasin lavan mustaksi ja rautakaupasta sattui löytymään juuri sopivan kokoisia (tai ainakin lähes) parvekelaatikoita, jotka sujautin kuormalavan väliin. Rönsyilevät kasvit lopulta nätisti peittävät muoviosat, jotka jäivät hieman pilkottamaan. Samettikukan lisääminen yrittien joukkoon estää tuholaisia syömästä ihmisenkin ruoaksi kelpaavat vihreät.

Piudiksen ulkobuduaari - DIY

Tässä se tämän kesän projekti komeilee! ;-D Rouvan ulkobuduaari zeniläisessä harmoniassa itse suunnitellun ja tehdyn kasvituen- ja penkin vieressä. Idylliin antaa lisäväriä tiskipaikan astiat sekä ammekaverit: pikkuankat ja barbapapa! Uimataidottomat ankat ovat päätyneet eläkepäiviä viettämään omassa lintukodossaan - tule katsomaan missä!

Kierros takapihallamme

Tervetuloa kierrokselle takapihallemme näin kesäkuun alussa! Takapihalta löytyy pari kukkapenkkiä, joissa tällä hetkellä kukkii mm. kuolanpioni, kesäpikkusydän ja sammalleimu. Parhaimmassa loistossa kukkapenkit ovat kesäkuun lopulta alkaen. On siellä myös vielä rakenteilla oleva kuorikatteella rajattu pensasruusutarha, kuormalavoista tehty komposti, kukkiva seinä, syreenejä, seitsemän mustaherukkaa, raparperi, pieni päärynäpuu, hortensia, valtava lumipalloheisi, komeat saniaiset jne. Aika perinteinen, iso rintamamiestalon piha siis, jossa nautin puuhastelusta niin kovin!