tee se itse - diy (614 albumia)
-
Typ:
-
Näytä:
Maa:

TiiPii-sänky perheen pienimmälle

DIY-projekti, joka syntyi täysin jämäpuusta :) lisää projektiata löydät blogistani DIY Feels

Uusi ruokapöytä

Olen halunnut pyöreän pöydän jo jonkin aikaa ja nyt lopulta sain sellaisen jonka halusin. Sain osb-levyn ilmaiseksi josta kaverini sahasi pyöreän. Maalasin puolikiiltävällä öljymaalilla valkoisen puolen ja kuultolakalla tuon mustan puolen, jotta pinta jää elävämmäksi. Halusin maalata kaksiväriseksi jotta voin halutessani vaihtaa pöydän ilmettä kääntämällä puolta. Ikean pukkijalat oli juuri sopivat tuohon tarkoitukseen. Pöytälevy ei ole kiinnitetty jalkoihin.

Uuden asunnon olohuone

Uuden asunnomme olohuoneessa väriteemaa piristää keltainen. Keltaista löytyy nojatuolista, mummon vanhasta seinäkellosta, verhoista pienin osin sekä tyynyistä. Pyrimme tekemään olohuoneesta rennon, mutta tyylikkään. En halua liikaa uusia huonekaluja yms, joten perintökalleukset puhukoon puolestaan!

Huuhaapuuhaa

Jäinpä sitten syksyllä vuorotteluvapaalle toteuttamaan luova hullu-puoltani. Kirpputoreilta keräilemieni sorvattujen kynttilänjalkojen maalaus ja tyynyt, etenkin farkuista ja vanhoista kanavatöistä kasatut, ovat olleet varsin mieleistä huuhaapuuhaa. Käsillä tekeminen (jota taitoa ei kyllä synnyinlahjaksi tullut saatua) ja luova kehittely on niin ihanaa, että kovasti haaveilen ja suunnittelen uranvaihtoa kokonaan...Punaisena lankana kaikessa on kierrätys ja jo olemassa olevan uudelleenkäyttö iloisesti ja värikkäästi. Lähes kaikki huuhailuni on ajatuksella "siitä tehdään, mitä kaapeista löytyy". Tai kirpputoreilta... Ai että mä ole...

Riihikummun olohuone

Maalaisromantiikkaa, uutta ja vanhaa sekaisin, paljon kirpputorilöytöjä, hieman vanhanajan tunnelmaa, räsymattoja, vanhoja huonekaluja, ei silti liikaa krääsää että pysyy tietynlainen avaruus ja ilmavuus :) kauniit esineet ihania, perusväreinä valkoinen ja harmaa, joita piristetään eri väreillä :)

Lasten huoneen diy-vuoriseinä jämämaaleista

Mietittiin kovasti millainen tehosteseinä tehtäisiin meidän pienen tytön tulevaan huoneeseen. Halusin valita jonkin kivan hempeän tapetin, mutta selaillessani tapettivalikoimia, tuntuivat ne hieman tyyriiltä vaihtoehdolta huoneeseen, jonka tulisi kuitenkin olla mahdollisimman muuntumiskykyinen tytön kasvaessa ja omien mielipiteiden karttuessa. Myös itse olen melko nopeasti kyllästyvä, kun kyse on vahvoista printeistä tai kuvioista. Väreissä myös on itsellä selvästi tiettyjä kausia milloin mikäkin miellyttää. Koska siis tapettiin sijoittaminen ja myöhemmin sen mahdollinen repiminen ei innostanut, oli keksittävä jotain maaleilla. S...

Piudiksen möksä

Olemme tässä pari vuotta oleutuneet mökkielämään. Hankimme mökin, jonne mahtuvat myös sukulaiset ja ystävät kyläilemään. Hauskoja hetkiä siellä on vietettykin ja sisustuskin alkaa olla valmis (tai milloinkapa se olisi...)! Vastapainoksi värikkäälle kodillemme, täällä olen hieman "rauhoittanut" värejä...

Uusia huuhaajuttuja 2017

Satelee ja on kylmää näin kesällä...alkaa olla tapa nykyisin. Onpahan aikaa tarttua odotteleviin tuunausprojekteihin ja dokumentoida niitä tänne Styleroomiin! Erityisen iloinen olen kirpparilta löytyneestä vanhasta arkistokaapista, josta sain loistavan säilytyspaikan askartelu- ja tuunauskrääsälle. Muitakin ilonaiheita kuvista löytyy. Vielä kun tuota valokuvausta oppisi...

Kesäkoti Elsa

Vuosi siihen meni, kun lapsiperhe kunnosti itselleen liikkuvan kesäkodin, aihiona Matkaaja 510 vuosimallia -84. Nelivuotias sai päättää vaunun nimen, joten se ristittiin tietysti Elsaksi. Alkuperäisen beige-ruskean värimaailman tilalle haettiin mahdollisimman vaaleita pastellivärejä, sekä vähän överiä jätskibaari- ja mummolafiilistä. Vanhaa pyrittiin säilyttämään paljon, mutta esimerkiksi säilytysratkaisut räätälöintiin omaan tarpeeseen sopiviksi. Puolet vaunun kesäasukkaista on pikkuihmisiä, joten lasten viihtyvyyttä haluttiin maksimoida tekstiileillä, fosforitähdillä ja sarjakuvaseinällä (jota on hauskaa tutkia iltaisin taskula...