Kuvia itsetehdystä lavasängystä. Sängyssä on yhteensä 8 kappaletta eurolavoja, jotka on hiottu ja maalattu. Lavat ovat olleet ihan käyttölavoina ja ne saatiin poimia varastosta mielen mukaan :) Albumista löydät kuvia valmiista sängynrungosta, kuin myös urakan työvaiheista. Patjat sänkyyn ovat hankittu Ikeasta.
Viime vuonna joulukalenterimme oli itse tehty ja kauniin mustavalkoinen. Se toteutettiin taittelemalla rasiat numerokuosisista papereista, jotka suunnittelimme yhdessä ystäväni kanssa. Ripustin joulukalenterin rasiat joulukuusen malliseen joulukoristeeseen (Ikean Yrsnö) ja sekaan lisäsin muutaman joulukoristeen, jotta kuusi ei jäisi jouluaattona aivan tyhjäksi kun viimeinenkin rasia avataan.
Olen halunnut pyöreän pöydän jo jonkin aikaa ja nyt lopulta sain sellaisen jonka halusin. Sain osb-levyn ilmaiseksi josta kaverini sahasi pyöreän. Maalasin puolikiiltävällä öljymaalilla valkoisen puolen ja kuultolakalla tuon mustan puolen, jotta pinta jää elävämmäksi. Halusin maalata kaksiväriseksi jotta voin halutessani vaihtaa pöydän ilmettä kääntämällä puolta. Ikean pukkijalat oli juuri sopivat tuohon tarkoitukseen. Pöytälevy ei ole kiinnitetty jalkoihin.