Viime vuonna joulukalenterimme oli itse tehty ja kauniin mustavalkoinen. Se toteutettiin taittelemalla rasiat numerokuosisista papereista, jotka suunnittelimme yhdessä ystäväni kanssa. Ripustin joulukalenterin rasiat joulukuusen malliseen joulukoristeeseen (Ikean Yrsnö) ja sekaan lisäsin muutaman joulukoristeen, jotta kuusi ei jäisi jouluaattona aivan tyhjäksi kun viimeinenkin rasia avataan.
Jouluksi on kiva askarrella kaikenlaisia asetelmia, sisälle ja ulos. Meillä kerätään kaikki purkit ja pötteröt jotka kirpparilta ja kaapeista löytyvät ja täytetään ne kukkasin, havuin ja sammalein. Tuodaan pala puutarhaa sisälle ja somistetaan myös terassi, puutarha ja kasvihuone pakkasen kestävin koristein jouluun. Lisään tähän albumiin jouluisia kukka-asetelmia sitä mukaa kun valmistuvat :) ÄLÄ POLTA KYNTTILÖITÄ VARTIOIMATTA!
Bloggasi Styleroom.fi
Julkaistu sitten
Mikä onkaan suloisempi joulukoriste kun lasipurkkiin tai -lyhtyyn laitettu pieni jouluinen maailma. Parhaimmillaan tarvikkeet tämmöisen tekemiseen löytyvät jo valmiiksi kotoa. K...
Bloggasi Styleroom.fi
Julkaistu sitten
Jos markettien kalenterivalikoima kyllästyttää saa itse pienellä vaivalla helposti tehtyä omaan makuun sopivan joulukalenterin. Kokosimme tähän kymmenen kivaa kalenteri-ideaa kä...
Bloggasi Styleroom.fi
Julkaistu sitten
Ajatus on aina tärkein, eikä joululahjoihin tarvitse käyttää koko kuukausipalkkaa. Kauniit ja persoonalliset lahjat syntyvät yhdessä illassa keittiön pöydän ääressä. Tässä kivoj...
Bloggasi Styleroom.fi
Julkaistu sitten
StyleRoom-bloggaajat ovat jakaneet koko joulukuun jouluisia diy-ideoita sisustusjoulukalenterissamme. Tässä kootusti kaikki ihanat luukut. Linkkien takaa pääset tutkimaan ideoit...