Kodissani ei ole mikään sisustukseen liittyvä täysin uutta, eikä koskaan ennalta arvattavaa. Mikään tyylisuunta ei yksistään tai vain sellaisenaan ole minun juttuni. Esimerkiksi 50-luvun esineistö ja huonekalut ovat järjettömän hienoja ja niitä jossakin välissä hamstrasin kuolemaksi asti (se eka K-tuoli taitaa edelleen olla riekaleina varaston nurkassa kun en uusilta projekteiltani malttanut entisöidä sitä loppuun asti)... Saan iloa aika monien vuosikymmenien ja tyylisuuntien jutuista. Haluan kotiini siis kaikkea, kunhan se vaan on jollain tavalla kaunista ja ennen kaikkea omaa silmääni miellyttävää. Sillä suurella ilolla alleki...
Poikamme lastenhuone koostuu itse tehdyistä käsitöistä, askarteluista ja puutöistä, kirpparin ja antiikkimessujen aarteista, omista vanhoista leluista (joita pojan isoäiti on säilyttänyt vuosia) ja toki hänen omista leluistaan. Jotta huone ei näyttäisi museolta, löytyy sieltä toki huonekaluja ja säilytysratkaisuja jotka ovat tätä päivää. Kiva miksaus vanhaa ja uutta sekä itse tehtyä.
Satelee ja on kylmää näin kesällä...alkaa olla tapa nykyisin. Onpahan aikaa tarttua odotteleviin tuunausprojekteihin ja dokumentoida niitä tänne Styleroomiin! Erityisen iloinen olen kirpparilta löytyneestä vanhasta arkistokaapista, josta sain loistavan säilytyspaikan askartelu- ja tuunauskrääsälle. Muitakin ilonaiheita kuvista löytyy. Vielä kun tuota valokuvausta oppisi...
Kaipasin seinälle taulua tai jotain kivaa. Löysin idean Pinterestistä ja vein sen hieman pidemmälle. Yhdessä mieheni kanssa askartelimme kotiimme uuden seinätelineen viinilaseille. Naapurista saimme sopivan laudan, kirpparilta ruosteisia nauloja ja puusydämmet ja loput tarvikkeet kuten ketju ja koukut löytyivät valmiiksi kotoa. Lopputulos on minusta vallan mainio