Keittiöremontti tehtiin pienellä budjetilla. Keittiön ja olohuoneen väliltä purettiin seinä, jolloin myös jääkaappi ja pakastin lähtivät siltä paikalta. Uusi jääkaappi laitettiin eri seinälle, joten vanhalle paikalle voitiin laittaa lisää laatikostoa sekä pitkä työtaso. Vanhat laatikostot säilytettiin ja samanlaista hankittiin lisää, kaikki pähkinänruskeat puuosat poistettiin ja korvattiin valkoisella, sekä tasot uusittiin. Näin keittiö sai uuden raikkaan ilmeen, ilman että hyväkuntoisia kalusteita täytyi kokonaan korvata.
Tämä on minun ja puolisonin ensimmäinen yhteinen asunto, joten haasteena on saada kaksi täysin erilaista sisustustyyliä sovitettua yhteen eli saada aikaan kokonaisuus, joka miellyttäisi kummankin silmää. Kodissamme näkyykin hieman molempien makuvalintoja, mutta suurin sananvalta on kuitenkin minulla. Asuntomme on tosi valoisa isojen ikkunoiden ja vaaleiden seinien ansiosta. En kuitenkaan ole täysin kokovalkoisen ystävä, joten olen pyrinnyt valitsemaan huonekaluja, jotka toisivat hieman kontrastia muuten vaaleaan tilaan. Väripaletti on harmaan eri sävyt. Lämpöä sisustukseen tuovat kuparivalaisimet sekä harvat puiset kalusteet. V...
Vanhassa ulkorakennuksessa oleva puuliiteri remontoitiin kesähuoneeksi. Vanha tiiliseinä oli alunperin tarkoitus säilyttää, mutta muurausjälki on sen verran huono, että päätimme paneloida myös tiiliseinän. Liiterissä oli maalattia ja siihen tehtiin lautalattia. Katto säilytettiin sellaisenaan. Uudessa kesähuoneessa on makuupaikat neljälle parvella ja kuormalavoista tehdyllä sängyllä.
Vanhan kodin keittiö ei ollut järin suuri, mutta tilaa riitti kaikelle tarpeelliselle sekä kuuden hengen ruokailuryhmälle. Uuden kodin keittiöstä kaatui seinät ja meni kaikki muukin uusiksi. Työtä se vaati, mutta nyt on tilaa elää ja hengittää. Betoninen niemeke on tämän keittiön keskipiste ja kodin sydän.