Pihan uusin osamme on hedelmätarha, jossa kasvaa kirsikka- ja luumupuita. Pitkän mallisella tontin kaistaleella kulkee kivituhkakäytävä, joka on reunustettu vanhoilla tiilillä. Pitkää muotoa on häivitytetty tontin reunalla isoilla pensasryhmillä. Tavallinen hedelmätarha tämä ei ole. Nurmikon sijaan puiden lomassa kasvaa paljon perennoja ja maa on katettu puunkuorikatteella.
Ihanaa, syksy antaa uuden mahdollisuuden toteuttaa värikästä ilmettä terassille. Syystunnelma syntyy kauniista sävyistä ja valaistuksista. Lyhtyjen ohella kukat ja syksyiset lehdet ovat tärkeässä asemassa. Lyhdyt ja muu valaistus on esitelty omassa albumissaan. Tässä esittelen uudet tulokkaat. Terassille kotiutuivat valkoiset ja lilat Callunat. Paikaksi valitsin terassin tolpan, jonne ruuvailin 3 naulakkoa. Savipurkit maalasin valkoiseksi ja sidoin ympärille vanhaa rautalankaa, jonka maalasin myös. Lopuksi paperinarua purkkien ympärille koristeeksi. Käytin myös itse maalattuja käpyjä koristeena osaan Callunoita. Yhteen asetelmaan...
Tervetuloa kierrokselle takapihallemme näin kesäkuun alussa! Takapihalta löytyy pari kukkapenkkiä, joissa tällä hetkellä kukkii mm. kuolanpioni, kesäpikkusydän ja sammalleimu. Parhaimmassa loistossa kukkapenkit ovat kesäkuun lopulta alkaen. On siellä myös vielä rakenteilla oleva kuorikatteella rajattu pensasruusutarha, kuormalavoista tehty komposti, kukkiva seinä, syreenejä, seitsemän mustaherukkaa, raparperi, pieni päärynäpuu, hortensia, valtava lumipalloheisi, komeat saniaiset jne. Aika perinteinen, iso rintamamiestalon piha siis, jossa nautin puuhastelusta niin kovin!