Eteisemme on todella pieni, vajaa metrin leveä ja puolitoista pitkä pikkutila. Ajatus mustapohjaisesta tapetista voi kauhistuttaa näin pieneen tilaan, mutta itseasiassa tummapohjainen valkokuvioitu tapetti toi ryhtiä tilaan ja tekee sisääntulosta huolitellumman ja sisustetun näköisen. Eteisen seinän muutos lähti liikkeelle portaikon maalauksesta ja umpinaistamisesta: Vanhat mäntyportaat olivat hyvässä lakassa, mutta eivät vain istuneet valkopestyyn kotiimme, joka putkiremontin yhteydessä remontoitiin lattiasta kattoon. Portaikon alla oleva tavarakasa oli myös kauhistuttava näkymä, joka iski silmään heti sisään astuttaessa. Hioi...
Keittiömme on avonainen tila olohuoneen ja eteisen/kuistin ruokailutilan välissä. Samasta tilasta kulkee portaat sekä ylös että alas. Keittiön kaapistot ovat Ikeasta. Seinänpuoleisella tasolla on kiiltävä valkoinen laminaattitaso, kun taas saareketta ympäröi suuret tammitasot, jotka on tuotu myös saarekkeen sivuille.
Ison talon eteinen oli lähinnä varastokunnossa, jotain oli tehtävä! Lopulta tuo jotain osoittautui ihan täydelliseksi remontiksi, uusiksi meni kaikki mikä vain voi mennä. Seinät käsiteltiin ja maalattiin, katto tasoitettiin ja maalattiin, lattiaan laitettiin lattialämmitys ja valettiin uusi betoni, portaista revittiin vanha muovimatto pois ja paljon muuta. Eteisestä tuli huone, jonne on aina hyvä tulla.
Viiskytlukulaisen talomme yläkerta oli alunperin 50-80-luvun kuoseissa, kylmän portaikon päässä ja ikävällä tavalla sahanpurun hajuinen. Vaikka tilalle ei sinänsä ollut kovasti käyttöä kahden aikuisen perheessä, tuntui meistä kuitenkin tärkeältä, että viimeinenkin kerros tulisi käytyä läpikotaisin läpi ja rakennettua uudelleen. Purimme kaiken pois, uusimme talon peltikaton rakenteineen ja rakennutimme kaiken uusiksi. Mitään yllätyksiä ei onneksi tullut vastaan, vaikka arvelimme etukäteen, ettei kaikki purettu välttämättä olisi tervettä tavaraa. Yläkerran lattia-ala on noin 96 m2, mutta huoneet ovat normaaleja matalampia. Emme ku...