Aapola (liki satavuotias talovanhus) on kokenut käsissämme kunnostusta ja ehostusta jo yli neljän vuoden ajan. Vuorossa oli nyt portaikon muutosremppa. Taloon tarvittiin tilava siivouskomero ja sen paikka löytyi nyt portaikon alta. Turvallisuutta lisättiin lisäkaiteilla, Näin pikkuväkikin pääsee kiipeämään turvallisesti ylös ja alas. Portaat muutettiin ns.umpiportaiksi ja väriksi valikoitui valoisa valkoinen, kodin muuhun sisustukseen niin sopiva. Komeron nuppi/lukitus on vanha aarre! Toiminut joskus vanhan kaapin oven vetimenä.
Olimme pitkään etsineet netistä sopivaa paneeliovea rintsikan ulko-oveksi. Kun naapurit vaihtoivat omansa uuteen, lähetin miehen tiedustelemaan, mitä he aikoivat tehdä vanhalle. Meille ovi sitten päätyi, ja kiitokseksi veimme pullon punaviiniä. Kuistin portaiden laudat piti myös vaihtaa. Niille pelotti jo astua, ettei jalka sujahda portaasta läpi. Laudoista kasvoi myös pari neon-oranssia sientä. Uudet portaat öljyttiin talon kivijalan sävyiseksi. Pisteeksi iin päälle valaisin vaihdettiin enemmän vanhaan tyyliin sopivaksi.
Keittiömme on avonainen tila olohuoneen ja eteisen/kuistin ruokailutilan välissä. Samasta tilasta kulkee portaat sekä ylös että alas. Keittiön kaapistot ovat Ikeasta. Seinänpuoleisella tasolla on kiiltävä valkoinen laminaattitaso, kun taas saareketta ympäröi suuret tammitasot, jotka on tuotu myös saarekkeen sivuille.