Olipa projekti! Yltiöoptimistina ajattelin, että äkkiäkös tuommonen mökki pykätään... No, suhteellistahan tuo. Yhdessä kesässä pystyyn on kuitenkin sitten ainakin myöhemmin ajateltuna aika äkkiä. Nyt on ulkokuori ihan viittä vaille valmis (räystäänaluslaudat enää!) ja sisätilojen stailaus on kovassa käynnissä. Menneenä viikonloppuna on ollut sukulaisia koenukkumassa ja hyväksi totesivat. Toinen käyttötarkoitus siis toimii! Talvi näyttää, miten toinen tehtävä onnistuu. Kesäkukkien talvetus siis.
Kesään on vielä hetki aikaa, mutta ajattelin tännekin tuoda keväällä 2022 toteutetun rantasaunaprojektin. Koronakesänä ostamani kesämökin yhteydessä oli sauna, jota nyt ei oikein voinut kesällä käyttää, koska mökki kuumeni liikaa. Siitä syntyi ajatus, että mahtuisiko tontille rantasauna ja tämän jälkeen voisi entisen saunan purkaa pois. Helmikuussa 2022 oli kaupat tehty Kontion Pioni mallista ja juhannuksena jo saunottiin uudessa rantasaunassa.
Vapaa-ajankotini on vanha talo (1800-luvun lopulla rakennettu ja sen jälkeen eri vuosikymmeninä laajennettu) ja sen pihassa oleva kyläkauppa, joka on rakennettu vuonna 1958. Vanhat esineet, perinnerakentaminen, puutarhanhoito ja nyt uutena hullutuksena kauppamuseon rakentaminen täyttävät vapaa-ajan. Englanninkielinen blogini löytyy blogspotista nimellä houseandcottage.
Aapolan pihassa viihdytään todella paljon, etenkin tietysti kesällä. Ruoka valmistuu kesäkeittiössä, lapsenlapset leikkivät leikkimökissä ja peuhaavat pihalla. Kukkaset saa hyvää hoitoa ja siten ilahduttavat meitä koko kesän. Pihan rakentaminen jatkuu, osa kerrallaan, pikkuhiljaa ja valmista ei vielä ole eikä tarvitsekaan. Pihapiirimme on kuin kesä olohuone, jonne perhe ja sukua usein kokoontuu.