Vanhassa kodissamme ei ollut ollenkaan keittiötä, kun ostimme sen, koska edellinen asukas oli sen purkanut. Päädyimme selkeälinjaiseen mattavalkoiseen keittiöön mustilla kivitasoilla. Smeg oli ollut haaveissani jo edellisen kodin remontissa ja tähän kotiin se sitten hankittiin. Mustavalkoisuus jatkui myös ruokailuryhmään. Mies teki pöydän ja tuoleiksi hankittiin Eamesin tuolit. Kokonaisuudessa yhdistyi niin vanhantalon henki kuin modernius.
Lasimaljakolle saa uutta, rouheampaa ilmettä vanhalla nahkavyöllä tai remmillä. Patinoituneen nahan ja rouhean kesäkukkakimpun yhdistelmä toimii! Armeijan vanhoja nahkaremmejä ja hihnoja myyvät mm. SuperNova ja Varusteleka. Maljakko voi olla pyöreä tai vaikka neliskanttinen. Remmi kiristetään ympärille soljen avulla. Tee tarvittaessa naskalilla vyöhön/remmiin sopivalle kohdalle uusi reikä, jotta saat remmin oikealle kireydelle.
Moderni Honkatalot hirsitalo Helsingin miljöössä aivan meren äärellä ja luonnonrauhassa mutta kuitenkin lähellä keskustaa ja palveluja. Meidän itse suunniteltu unelmiemme koti jossa yhdistyy työ, vapaa-aika, mökki ja spa :) ekologisilla elementeillä varustettuna kuten lamellihirsi, maalämpö, led valaistus. Koti jossa on hyvä asua ja hengittää.