Ihanaa, syksy antaa uuden mahdollisuuden toteuttaa värikästä ilmettä terassille. Syystunnelma syntyy kauniista sävyistä ja valaistuksista. Lyhtyjen ohella kukat ja syksyiset lehdet ovat tärkeässä asemassa. Lyhdyt ja muu valaistus on esitelty omassa albumissaan. Tässä esittelen uudet tulokkaat. Terassille kotiutuivat valkoiset ja lilat Callunat. Paikaksi valitsin terassin tolpan, jonne ruuvailin 3 naulakkoa. Savipurkit maalasin valkoiseksi ja sidoin ympärille vanhaa rautalankaa, jonka maalasin myös. Lopuksi paperinarua purkkien ympärille koristeeksi. Käytin myös itse maalattuja käpyjä koristeena osaan Callunoita. Yhteen asetelmaan...
Kesä alkaa olla lopuillaan ja syksyn tuntua alkaa olla ilmassa. Tässä vaiheessa on hyvä lyödä purkkiin kesän tunnelmat terassilta. Tänä vuonna terassin kukkaloisto loihdittiin lähes ilmaiseksi ja rahat pantiin pysyvempiin ratkaisuihin. Ikivihreitä ostettiin kesäkukkien sijaan ja toiveena olisi niille mahdollisimman pitkä ikä. Tunnelmaa tuotiin uusilla valoilla ja viireillä. Maalisutikin on saanut heilua.
Vanha luomupiha omena- ja luumupuineen on kesäisin ihanan rehevä ja tarjoaa suojaisan ja viihtyisän oleskelupaikan. Tosin rehevä ja runsas tarkoittaa myös reilusti pihahommia - on se sitten hyvä juttu, tai sateisina kesinä jopa rasite. En tunnustaudu erityisesti viherpeukaloksi, mutta tuntuu että vuosien karttuessa saan erityistä nautintoa puuhastelusta puutarhassa. "Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole niin tärkeää" - sopiva lausahdus elämänsä downshiftaajalle
Kanervat ja hopealangat ovat vallanneet meidän terassin ja etupihan tuoden sinne syksyistä tunnelmaa. Myös luonnon antimista saa kaunista tunnelmaa terassille ja ihan kaikkia rahoja ei tarvitse silloin laittaa syyskukkiin. Paras tunnelmanluoja on kuitenkin lyhdyt kynttilöineen. Illat eivät tunnu lyhtyjen keskellä enää yhtään niin pimeiltä.