70-luvun omakotitalon olohuone sai uudet pinnat vuonna 2011. Kattoon vaihdettiin uudet paneelit, lattiaan laitettiin parketti ja ikkunanpielet maalattiin valkoisiksi. Seinät saivat pintaansa maalin ja tapettia. Mustat takorautakaiteet poistettiin ja tilalle asennettiin modernimmat valkoiset lasikaiteet. Huonekalut ovat vaihtaneet paikkaa vuosien saatossa moneen kertaan ja keväällä 2014 olohuone sai taas uutta ilmettä, kun yksi seinä maalattiin haalealla vaaleanpunaisella. Albumin kuvat on järjestetty niin, että kulloisenkin huoneen nurkan muutoksen seuraaminen ja hahmottaminen olisi mahdollisimman helppoa.
Olohuoneemme on pienehkö, mutta siihen mahtuu juuri se kaikki mitä tarvitseekin. Siellä on tehty paljon (vaihdettu parketti, maalattu seinät ja katto, irrotettu ruma verhopeitelista ja kaadettu yksi seinä, metsästetty kivoja tauluja ja löydytty kattovalaisin sekä pari muuta sisustusvaloa) , mutta paljon on myös vielä tekemättä (sohvan vaihto, musiikkilaitehyllyn tuunaus/parantelu, verhojen etsintä ja takan uudelleen muuraus). Work in process.
Tervetuloa meidän "leikkimökkiin", jossa asuu kumma_mumma! Tummunut 1980-luvun hirsimökki on nyt valoisa, avoin, tyylikäs ja ajanmukainen paikka monipuoliseen rentoutumiseen. Tämä kaikki saatiin aikaan pintaremontilla. Siis pensselit heilumaan ja väriä pintaan. Hirsiseinät maalattiin Tikkurilan värikartan sävyllä ketju. Katto sekä ikkunoiden ja ovien pokat maalattiin paperin valkoiseksi. Kulunut parkettilattia vaihtui Tulikiven carrara marmoriin. Pisteenä i:n päälle lattiasta kattoon uudistettu sauna ja kylpyhuoneosasto. Tämä tuntuu kodilta.