Täällä asuu monen tyylin taituri annanpp

Styleroom.fi

Bloggasi FI

Julkaistu sitten

Tämän intohimolla sisustavan naisen kuvat ovat StyleRoomissa tykätyimpien joukossa. Annanpp on tehnyt jo 24 albumia, joissa hän esittelee Turun ja Tallinnan kotejaan sekä niiden hurmaavia koristeluja, yksityiskohtia ja diy-projekteja.

Kuvia selatessa ei voi kuin hämmästellä miten monta maailmaa sisustuksessa yhdistyy - kauniilla tavalla. Kuten Anna itsekin kirjoittaa, rakas on koti on "kaikkien tyylien sekameteli".


1. Miten ja missä asut?
Turun keskustan tuntumassa, satavuotiaassa puutalossa sekä osittain Tallinnan keskustassa, modernissa kerrostalossa. Perheeseeni kuuluu mies ja shihtzu-rotuinen koira nimeltä Andy.
Image title
2. Miten kuvailet kotiasi ihmisille, jotka eivät ole siellä käyneet?
Vanha puutalo, jossa pieni pintaremontti karkasi käsistä niin, että lopulta kerrosten välillä ei ollut enää lattioita. Uutta ja vanhaa sekaisin. Kaikki laitettiin uusiksi, vanhasta muistoksi jäi hirsiseinä olohuoneeseen ja vanhat kolhuiset puulattiat. Olisin säilyttänyt toki vanhaa mieluusti enemmänkin, mutta ei ollut mitä säilyttää.


3. Minkälainen suhde sinulla on kotiin ja sisustamiseen?
Olen aikamoinen kotihiiri ja tykkään touhuta kotona. Sisustusfilosofiani ei ole lainkaan käytännöllisen vaalija, päinvastoin. Istun vaikka keikkuvalla intialaisella puujakkaralla, jos se on minusta kaunis!
Olemme muuttaneet neljä kertaa kahdeksan vuoden aikana, ja jokaisesta kodista olen haikeana itkusilmässä "eronnut". Kahden maan välillä ravaaminen ja kahdessa kodissa asuminen on muuttanut käsitystä niin, ettei sisustaminen ja kodin sijainti ole tärkeintä. Koti on siellä missä on sydän ja rakkaimmat ihmiset.
En katso sisustusjutuissa hintaa tai merkkiä, vaan ulkonäköä ja sitä, sopiiko tavara juuri meidän kotiin. Kaupassa joku alkuun kamalalta näyttävä juttu voikin sopia just johonkin tiettyyn paikkaan omassa kodissa.
Image title


4. Kuinka usein hankit uusia juttuja kotiin tai muutat sisustusta? Mitkä ovat suosikkisi sisustusliikkeistä?
En kovinkaan usein ostele uutta, ehkä jotain pientä maljakkoa tai tyynyliinaa silloin tällöin. En muuta sisustuksessa muuta kuin sohvatyynyt ja pöydän asetelmat, se riittää. Huonekalut ja verhot pysyy paikoillaan. Olen innostunut kirpputoreista ja viime aikoina olenkin niistä ostanut esimerkiksi vanhoja lasipulloja, kristallia ja hopeatarjottimia.
Sisutusliikkeistä suosikkini Turussa on ehdottomasti Avelia, joka juuri muutti Ruissalon vanhalle telakalle keskustasta. Myös Loviisan aitassa ruskolla on aina välillä kiva kaydä. 

Tallinnassa suosikkini on Casa Studio, joka myy Intiasta ja Marokosta tuotuja vanhoja koristeellisia, puisia ovia,mattoja, lipastoja jne. Siellä lähinnä käyn ihailemassa, sillä en tiedä miten saisin ikinä raahattua tuhannen euron vanhat täyspuiset pariovet koristeeksi kotini seinälle nojaamaan?

Image title


5. Eroavatko suomalainen ja virolainen sisustustyyli mielestäsi toisistaan?

Kyllä minusta Virossa ja Suomessa on erilainen sisutustyyli. Tallinnassa vanha kaupunki on täynnä upeita vanhoja tiiliseinäisiä, remontoituja huoneistoja ja kerrostalot keskustassa on taas oikein studio-tyyliin laitettuja. Rohkeaa, näyttävää, ja paljon kontrasteja.
Virossa talo voi näyttää ulkopuolelta rähjäiseltä, mutta sisällä kaikki on viimeisen päälle laitettua. Kun virossa remontoidaan, se tehdään vanhaa kunnioittaen. Monet vanhat kauniit rakennuksetkin on korjattu niin, että vanhan ulkokuoren sisälle on tehty kokonaan uusi talo.
Virossa käytetään myös enemmän värejä ja koristeellisia "koukeroita" tekstiileissä, matoissa, tapeteissa jne.
Image title


6. Mistä asiasta pidät kotonanne eniten? Entä onko jotain mistä et pidä?

Pidän valaistuksesta yli kaiken! Pidän mummon vanhasta kristallikruunusta, ja saarekkeen yllä olevista "grillivalaisimista" ja rakastan meidän yksinkertaista kiskojärjestelmää, jota saa himmennettyä läpi talon tunnelman mukaan.

Valaistukseen liittyy myös se, mistä en pidä. Halusin kylpyhuoneeseen tuikkivan tähtitaivaan, jossa pienet kuitupisteet tuikkii ja sammuu hiljalleen. Tähtitaivas oli hirmu kallis, ja sen laittaminen oli työlästä. Kolmesataa kuitua porattiin omiin paikkoihinsa, minä ja remonttimies kahdestaan. Meillä oli eri kokoisia, pienenpieniä, paksunneulan kokoisia poria, ja jaettiin kuituja niin, että johonkin reikään laitettiin kolme kuitua, johonkin kaksi ja osaan vain yksi (jotta tähdet olisivat eri kokoisia). Siitä tuli valtavan hieno, mutta kun sähkömiehet käynnistivät sen, kuului hervoton nauru kylpyhuoneesta. Se tuikkii kyllä, ERI VÄREISSÄ! Tähtivalaistus ei juurikaan ole ollut käytössä sen koommin. Tosin kaikkien lapsien mielestä se on hauska! Onneksi siellä on toiset spottivalot katossa, ettei pimeässä tarvitse olla.

7. Mistä sisustusesineestä tai asiasta haaveilet?
Jos saisin mitä vain ikinä, haluaisin Eero Saarisen tulppaanituolit ja ovaalinmuotoisen tai pyöreän pöydän marmoripinnalla! Olen haaveillut niistä ehkä kymmenen vuotta (ja tulen haaveilemaan seuraavatkin, ellei minusta tule lottomiljonääriä).
Image title
8. Mitkä ovat suosikkikotejasi StyleRoomissa?
Saakurkistaa: Ihanat kuvat, koti näyttää raikkaalle, lämpimälle ja mukavalle. Se on kauniisti sisustettu, mutta kuvista välittyy kuitenkin viihtyisä koti, jossa on elämää.
Kotikaupunginlaidalla blogin Fridalla on kauniit kuvat ja ihanan persoonallinen koti. Rosoista pellavaa ja luonnonläheisiä sävyjä. 
Piretin kodissa tykkään vanhoista antiikkitavaroista ja kauniista kuvista. Erityisesti asetelmista. Modernin ja antiikin sekoitus miellyttää silmääni.

Kiitos annanpp! Olipa kiva kuulla sisustusajatuksistasi lisää.

Lukijat, täältä siis löytyy annanpp:n upeat albumit. Tutustu myös Annan A&A at Home -blogiin!

- Laura/StyleRoom


Kommentit

Lue myös

Näytä lisää blogikirjoituksia