Lähestyvä saunaremontti

Erika88

Bloggasi FI

Julkaistu sitten

Kerroin aiemmin, että haaveilemani saunaremontti alkaa olla ajankohtainen. Erinäisistä syistä aloitusajankohta viivästyi, mutta se käynnistyy viimeinkin ensi kuun aikana! :) Puutavara on jo tilattu ja sen pitäisi saapua muutaman viikon kuluttua.


Sauna kokee melko kokonaisvaltaisen muodonmuutoksen. Oikeastaan ainut asia, joka siellä säilyy, on kiuas – tosin sekin vaihtaa paikkaa. Ennen kuin kerron teille muutoksista, laitan tähän pari kuvaa nykyisestä saunasta. Ensin kuva lauteista:

Image title

Lauteet siirtyvät vasemmalle seinälle. Lisäksi niitä lasketaan hieman. Myös seinäpaneelit vaihtuvat.


Sitten on vuorossa kuva, josta näkyvät alalaude ja kiuas:

Image title

Alalaudettakin lasketaan melko reilusti. Kiuas tosiaan säilyy ennallaan, mutta se siirretään kuvassa näkyvälle oikealle seinälle. Myös patteri säilyy. Sen sijaan valaistus muutetaan. Lisäksi kattoon laitetaan muutama led-valo.


Olin ajatellut, että kuvaisin myös remontin välivaiheet. Epäilen, että se on käynnissä juuri kevätlomani aikaan, jolloin olen pienellä matkalla. Jos kuitenkin satun olemaan kotona remontin aikana, kuvaan ehdottomasti myös välivaiheet!


Miltä saunaremontti kuulostaa? :)

Kommentit

Lue myös

Näytä lisää blogikirjoituksia