Mikä muuttui?
- Huoneen suurin muutos oli työpöytä. Huoneessa on oviseinällä xBox-taso, joten pitkä valkoinen penkki oli aiemmin vastakkaisella seinälle pelaamista varten, mutta nyt se oli juuri sopivan kokoinen työpöydän penkiksi. Tavaroille on säilytystilaa myös sängyn alla laatikoissa, mutta nyt pikkutavaroille on lisäksi hyvä paikka hyllyssä. Kynille ja pikkutavaroille mietittiin selkeät paikat, jonne ne on helppo kerätä läksyjen tekemisen tai leikkimisen jälkeen.
Mitä toiveita koululaisella itsellään oli huonetta koskien?
- Koululainen oli haikaillut työpöydästä jo pitkään. Yhdessä lapsen kanssa käytiin rautakaupassa ja mietittiin minkä kokoinen liimapuulevytaso olisi hyvä, niin että myös kaverit mahtuisivat saman pöydän ääreen. Muuten ei pojalla ollut juurikaan toiveita, vaan luotti äitinsä tekemiseen.
Miten lapsen voi ottaa mukaan oman huoneen suunnitteluun?
- Ajattelen, että vanhempi päättää suurimmat asiat (sängyn mallin/värin, seinän värit) ja lapsi saa päättää pienemmistä sisustusasioista, jotka on helppo muuttaa, kun maku muuttuu ja lapsi kasvaa. Meillä yhdessä pohdittiin esimerkiksi kalusteiden väriä ja huoneen asukas pääsi muun muassa valitsemaan värin valaisimen johtoon, sekä liimaamaan koristepallerot ja tähdet seinään. Yhdessä voi pohtia myös huoneen järjestystä ja työpöydän sijoittamista.
HUOM! Muistathan myös Oma Huone -haasteemme, jossa innostavin koululaisen huoneen sisustus voittaa 500€ lahjakortin Granit-myymälään. Lataa OMA HUONE -kuvasi StyleRoomiin ja olet mukana kilpailussa!
Rillan Kotipalapeli-blogiin pääset tästä.
Loput kuvat ja tarinat huoneesta näet Rillan Koululaisen Huone -albumista.
- Salla/StyleRoom