Täällä asuu suuren remppahaasteen voittaja

Styleroom.fi

Bloggasi FI

Julkaistu sitten

JuttaMuotopuoli on nuori muotoilija, jonka kotikuvat aiheuttavat monessa ihastelevia huokauksia. Loft-kodin eteisratkaisu voitti myös StyleRoomin remonttihaasteen, johon osallistui yli 150 remonttikohdetta.

Image title

1. Olette juuri remontoineet uuden kotinne. Oliko teillä heti selvä suunnitelma mitä haluatte?
Asuntomme oli oikeastaan heräteostos, koska meillä ei ollut mitään tarvetta muuttaa. Asunto oli aika nuhjuinen ja laiminlyöty ennen meitä, mutta näimme kuitenkin sen potentiaalin. Ihastuimme avomieheni kanssa molemmat sekä asuntoon että vanhan verkatehtaan miljööseen. Olimme vähän kyllästyneitä kerrostaloasumiseen, joten oma terassi ja rauhallinen seutu houkutti.
Asuntoilmoitusta katsoessa osasin jo kuvitella parven alle mattamustan keittiön, parvelle lasikaiteet ja peililiukuovet sekä uudet rappuset. Visio oli oikeastaan aika tarkka jo silloin. Sisustusideat ja -ratkaisut tulevat minun päästäni, mutta remonttiin liittyvät muutokset päätimme yhdessä avomieheni kanssa. Olen jopa yllättynyt siitä kuinka kivuttomasti ja riidattomasti saimme valittua sopivat materiaalit, joista me molemmat pidämme.

2. Miten muotoilijan ammattisi näkyy kodissanne?
Meillä kotona se näkyy ensimmäisenä keittiön saarekkeen päälle kasaantuvista projekteista ja työkaluista. Seuraavaksi ehkä luovasta sotkusta... Heh! Muuten sisustustyylistäni on koulutuksen myötä jäänyt ehkä turha räpellys pois. Minulla on aika minimalistinen tyyli niin sisustajana kuin muotoilijanakin. Tosin vaikka pidänkin minimalistisista sisustuksista, niin koti on aina koti, jossa saa välillä olla vähän hyrskyn myrskyn! Niin ja tietenkin se näkyy myös omista tuotteistani, joita olen viljellyt ympäri asuntoa.

3. Miten ja minkälaisia esineitä valitset teille kotiin?
Nykyään mietin vähän tarkemmin mitä esineitä meille hankin. Pyrin valitsemaan sellaisia esineitä, joihin en ihan heti kyllästyisi. Siksi en osta mitään värikkäitä juttuja, sillä tiedän kyllästyväni niihin nopeasti. Satsaan mielelläni laadukkaisiin huonekaluihin, jotka antavat hyvän pohjan sisustukselle. Sitten esimerkiksi tyynyjä, tauluja ja asetelmia vaihdellen saa sisustukseen kerroksellisuutta ja mielenkiintoa eikä niihin tarvitse tuhlata omaisuutta. Minulle tyynyt ja design tuolit ovat heikkoja kohtia. Tykkään myös kunnostaa itse huonekaluja, joten ostan mieluummin ränsistyneen, jonka voin itse kunnostaa kuin uutuuttaan kiiltävän. Tykkään, että kotona näkyy oma kädenjälki.

Image title


4. Voitit StyleRoomin remonttihaasteen. Kenen idea mainio portaiden alle tehty säilytyspaikka oli?
Eteisessä oli ennen vähän hölmö kaappiratkaisu, joka vei paljon tilaa ja blokkasi paljon ikkunasta tulevaa luonnonvaloa. Vanhat rappuset oli liian jyrkät ja vaikeakulkuiset. Halusimme vaihtaa rappuset loivempiin, joka tarkoitti sitä, että kaappi pitäisi purkaa. Meidän asunto on pieni, joten kaikki hukkaneliöt täytyi ottaa käyttöön. Siitä tuli idea, että eteissäilytys integroitaisiin rappusten alle. Tätä ideaa jouduin myymään jonkin aikaa, ennen kuin se sai hyväksynnän. Nyt olemme kuitenkin molemmat oikein tyytyväisiä, että tämä muutos tehtiin. Isäni on timpuri, joten hän toteutti rappuset piirustusteni pohjalta. Olemme lyömätön tiimi!

5. Mitä esinettä, materiaalia tai väriä et ottaisi kotiisi? Miksi?
Hmmmm, ehkä punaiset ja muoviset esineet. Koska punainen on inhokkivärini ja olen kyllästynyt muovisiin esineisiin. Mutta en heti keksi mitään mikä olisi niin kamalaa, etten sitä kotiini ottaisi. Mieli ja trendit vaihtuvat kuin tuuliviiri, joten never say never!

6. Onko kotonanne jotain mikä ärsyttää tai mistä haluaisit eroon?
On todellakin! Ärsyttää, että ei olla vieläkään saatu aikaiseksi kiinnittää kaikkia repsottavia listoja. Kylpyhuone on meidän kodin häpeäpilkku ja ovi pidetään visusti kiinni! Olen myös kauan yrittänyt salakavalasti päästä eroon tuosta meidän sohvasta, mutta se on avomiehelleni rakas. Olen siis oppinut elämään sen kanssa ja peittämään sen tyynyillä.

7. Jos saisit valita yhden sisustustuotteen, niin mikä se olisi?
Ai kamala! On niin paljon juttuja mitä haluaisin! Me tarvitsisimme baarijakkarat keittiöön, mutta Mademoiselle tuoli on ollut pitkäaikainen haaveeni, jonka ottaisin avosylin vastaan!

Image title


8. Mitä mieltä olet suomalaisesta sisustamisesta?
Vaikea kysymys, koska mulla on aika ristiriitaiset tunteet suomalaisen sisustamisen suhteen. Täältä löytyy huikeita osaajia ja taas sellaisia jääräpäitä, joiden ylpeys ei kestä pyytää suunnittelijalta apua, koska "kyllä minä itsekin osaan". Usein ero lopputuloksessa on kuitenkin huomattava. Mielestäni pitäisi vain rohkeasti käyttää enemmän hyödyksi tätä osaamista, jota meidän maastamme löytyy. Täällähän on aivan huikeita suunnittelijoita! Ei ole mikään häpeä käyttää suunnittelijaa apuna. Kuten, täältä Styleroomistakin näkee, täällä on todella taitavia sisustajia ja osaamista löytyy! Ymmärtäähän se, ettei kaikki suhtaudu sisustamiseen yhtä intohimoisesti. Ne jotka suhtautuvat, niin sen kyllä huomaa. Täällä on tosi kauniita koteja.

9. Kun tulet kotiin ja katsot ympärillesi, mitä ajattelet yleensä ensimmäiseksi?
Ugh! Taas pitäisi siivota! Se on usein päällimäinen ajatus, mutta tykkään ihastella omaa kädenjälkeä kodissamme ja olen tosi tyytyväinen onnistuneeseen remonttiin. Täällä on hyvä olla.


Sen uskomme! Kiitos Jutta. Jutan albumeissa on paljon kuvia heidän kodistaan sekä ennen-jälkeen-otokset, jotka kertovat miten mittava remontti asunnossa tehtiin. Katso!

Tutustu myös Jutan Muotopuoli-blogiin.


- Laura/StyleRoom


Ps. Aikaisemmat jäsenesittelyt löydät täältä. Voit ehdottaa meille kenestä StyleRoomin jäsenestä sinä haluaisit kuulla lisää. styleroom@a-lehdet.fi

Kommentit

Lue myös

Näytä lisää blogikirjoituksia