"Tavoittelen rauhoittavaa tunnelmaa"

Styleroom.fi

Bloggasi FI

Julkaistu sitten

Lapsiperheen uudessa, modernissa kodissa sävyt ovat vaaleita ja sisustusvalinnat klassisen varmoja. Toista lastaan odottava Heidi - nimimerkiltään Kuistinkautta - haluaa, että kotona on siistiä ja harmonista, vaikka arki välillä puuttuukin sisustajan suunnitelmiin.

Uusi koti on haaveiden täyttymys

Asun mieheni, 2,5-vuotiaan pojan ja pian syntyvän vauvan kanssa kevättalvella 2016 valmistuneessa modernissa puutalossa Espoossa. Olemme jatkuvia puuhastelijoita, ja lapsiperheen arki vauhdikasta, joten vastapainoksi tavoittelen kodin sisustuksessa rauhoittavaa ja harmonista tunnelmaa.

Image titleSisustyylini nimeäisin modernin klassiseksi. Talossa ja sen sisustuksessa on yhtä aikaa klassisen ajattomia, hienostuneen tyylikkäitä, lämpimän kodikkaita ja modernin loft- ja ateljeemaisia piirteitä.

Modernius tarkoittaa minulle erityisesti selkeitä linjoja, minimalistisuutta, skandinaavista värimaailmaa ja graafisuutta. Liika kliinisyys sen sijaan ei ole juttuni, vaan elämä saa ja pitää näkyä. Kodin pitää olla sellainen paikka, jossa sisustus ei mene pilalle unohtuneesta kahvikupista tai lasten leluista.

Teatteriammatin boheemius näkyy vain ripauksena

Teatteriammattini tuo tyylii myös ripauksen boheemiutta. Jotkut taiteilijat asuvat värikkäissä huvikumpumaisissa kodeissa, joissa ei ole niin justiinsa. Vaikka minusta on hauska vierailla aivan toisenlaisissa ympäristöissä kuin mitä oma kotini on, niin pidemmän päälle itse tukehtuisin huvikummussa impulssitulvaan.

Kun on selkeät kehykset, niiden sisällä voi sitten luovuus pirskahdella vapaasti. Olen tulkinnut itseäni niin, että ehkä juuri tästä syystä pidän harmoniasta ja järjestyksestä. Itselläni boheemius sisustuksessa on enemmänkin kirjoja ja lehtiä pinoissa, taulukollaaseja, persoonallisia esineitä jne.

Image title

Sisustuksesta kirjoittaminen kirkastaa ajatukset omasta tyylistä

Sisustustyylini muodostumiseen on varmasti vaikuttanut moni asia. Yksi tärkeimmistä on Kuistin kautta -blogini pitäminen. Kun sistustamisesta ja muusta visuaalisesta kirjoittaa muille, ajatukset kirkastuvat myös itselle.

Ennen omakotitaloprojektia olemme remontoineet ja sisustaneet kaksi asuntoa vanhoihin 1900-luvun alun taloihin. Oli sitten kyse uudesta tai vanhasta rakennuksesta, yritän aina aistia talon henkeä ja visio syntyy yleensä sitä kautta kuin itsestään. Kaikkien trendien perässä en juokse.

Visuaalinen inspiroituminen on minulle voimauttavaa ja innostavaa, ja sitä nälkää palvelee itselläni niin pinterest, sistustuslehdet kuin blogitkin. Fiilistelen myös erilaisia tiloja varsinkin matkoilla, kuten kahviloita, gallerioita ja muiden koteja.

Image title

"Pikasiivot" ei enää onnistu

Kodissamme valo ja tilantuntu ovat parasta. Pelkäsin, että uuden talon ilme voisi alkuun olla kolkko, mutta meidän mukana elämä ja kodikkuus on muuttanut taloon.

Pienestä kolmiosta omakotitaloon muuttaessa siivoamisen määrään en kuitenkaan ole ihan vielä tottunut. Käsite ”pikasiivot” ei ainakaan enää tarkoita samaa asiaa. Tavallaan tykkäänkin siivoamisesta ja varsinkin järjestelemisestä, mutta perussiivon pitäminen ja siihen kuluva aika ärsyttää toki välillä.

Tavallaan talo on niin suuri haaveiden täyttymys, että tässä riittää haaveiden toteutumista pitkäksi aikaa. Kaikkia suuria hankintoja ei tarvitse tehdä heti. Uusi tilaan ja terpeisiin sopiva isompi ruokapöytä on kuitenkin suunnitelmissa. Koska mieheni on toiselta ammatiltaan puuartesaani, hänellä on tarkoitus tehdä se itse. 

Image title

Suurin osa vieraista kommentoi ensimmäisenä kotimme valoisuutta, ja sen jälkeen kiinnittävät huomiota valon lähteisiin eli suuriin ikkunoihin. Monista tilat tuntuvat isommilta ja avarammilta kuin neliöt tai kuvat antaisivat ymmärtää. Ensimmäistä kertaa talossa käyvät jäävät yleensä pidemmäksi aikaa katselemaan työhuoneen ikkunasta avautuvaa pystysuoraa kalliomaisemaa, ja toteavat sen olevan ainutlaatuinen.

Tahmaiset kädet sisustamisessa mukana

2-vuotias antaa tietysti myös oman panoksensa sisustukseen. Vaikka siisteys onkin se ensimmäinen sisustusvinkkini, niin tahmatassujen jäljet ”kaunistavat” tässäkin lapsiperheessä lasikaiteita varmasti vielä monta vuotta. Pikkumies osallistuu myös sisustamiseen omilla ”installaatioillaan”.  Välillä olohuoneen pöydästä luovuttiin kokonaan, ja vielä nykyisinkin siihen kokoamani esineet huojuvat uhkaavasti jonkun pikkusisustajan toimesta.

Image title

Tässä joku päivä löysin vessasta sellaisen trendikkään ja rennon, mutta harkitun aseteleman, jonka muodosti kaiken kirjava auto ja KAULIN! Kaulin, jota meillä käytetään tasan kerran vuodessa joulupipareita leivottaessa. Ehkä olen vain sittenkin jo pudonnut sisutusmaailman uusimmista trendeistä, joista poikani näköjään on selvillä paljon paremmin ;)

Täältä löydät kaikki Heidin albumit, ja kuvia myös edellisestä kodista. Tutustu myös hänen Kuistin kautta -blogiinsa.


Image title

Kommentit

Lue myös

Näytä lisää blogikirjoituksia