Heini_jii on sisustamisen puoliammattilainen. Sisustusblogin aloittaminen sai hänet tarttumaan hanakammin keskeneräisiin ja pitkään suunniteltuihin projekteihin.
Tavaroita joilla on tarina
Asun rivitaloasunnossa Helsingissä yhdessä mieheni ja poikani kanssa. Kotimme on kotoisa sekoitus vanhaa ja uutta pehmeissä sävyissä. Mitään tiettyä tyyliä on vaikea nimetä.
Tykkään monista asioista ja sekoittelenkin kaikkea sitä mistä pidän meidän näköiseksi kokonaisuudeksi: vähän romantiikkaa, rouheutta, itse tehtyjä juttuja ja design huonekaluja sekä ennen kaikkea ihania vanhoja huonekaluja ja esineitä, joilla on tarina.
Sisustustyylissäni ne asiat, joista pidän, eivät ole muuttuneet, mutta kodin ulkonkö kylläkin. Värit ovat pehmenneet ja uusvanhojen huonekalujen tilalle on tullut oikeasti vanhoja huonekaluja. Romanttista ilmettä on nyt vähän vähemmän kuin ennen, kun samassa taloudessa asuu myös kaksi miestä.
Moniin väliaikaisratkaisuihin helposti tottuu, mutta blogin aloittamisen myötä on tullut tartuttua sisustusprojekteihin, jotka ovat odottaneet kauan toteutumistaan. Kun kuvailee viikoittain kotiaan, kuvista paljastuu helpommin ne itseä ärsyttävät asiat ja niihin tulee hanakammin tartuttua.
Vieraat kommentoivat usein kuinka kotoisa ja minun näköinen koti meillä on. He myös usein sanovat, että käsillä tekemiseni näkyy kodissamme ja että se tekee kodistamme persoonallisen.
Viherkasvit tekevät kodin - kunhan pysyvät elossa
Parasta on se rauhallinen tunnelma, joka tulee kun kotiin astuu. Rakastan myös kaikkia aarteitani, joita olen löytänyt mummolan vintiltä, mökiltä ja kirpputoreilta. Ärsyttävää on että keksin jatkuvasti vaikka kuinka paljon uusia projekteja, mutta aika ja budjetti rajoittaa tekemistä. Toisaalta se on hyvä, muuten voisi tämä sisustelu lähteä lapasesta.
Olen aina rakastanut viherkasveja, mutta olen aika onneton kasvien pitäjä. Olen jo välillä luovuttanutkin ja puolen vuoden ajan elin ilman kasvin kasvia. Mutta onhan se vihreä koti vaan niin paljon kauniimpi. Nyt olenkin taas alkanut ostelemaan enenemissä määrin kasveja kotiini. Ostaessani kolme kasvia on taattu, että vähintään yksi niistä päättää päivänsä puolen vuoden sisällä, jos ei jo aiemminkin.
En haluaisi tänne voimakkaita värejä kuten oranssia, punaista jne. Haluan kotona rauhoittua ja kaipaan rauhallisia pehmeitä sävyjä ympärilleni. Voimakkaat värit voivat toimia jossain muualla mutta eivät kotonani (tosin poikani rakkaus kyseisiin väreihin voi vielä muuttaa tilannetta hänen huoneessaan, ei kuitenkaan muualla kotona).
Olen myös henkeen ja vereen tekstiilien rakastaja. Kotoani löytyykin runsaasti tyynyjä, peittoja, verhot joka ikkunasta ja mattoja. Keinokuidut ovat kuitenkin ehdoton inhokki ja kaikki tekstiilini ovat luonnonkuituja.
Katso lisää Heini_jiin kuvia hänen albumeistaan ja tutustu Vaahtokarkkia ja salmiakkia -blogiin.