Uusi suosittu bloggaaja StyleRoomiin!

Styleroom.fi

Bloggasi FI

Julkaistu sitten

Esmeraldas on StyleRoom-bloggaajien uusin tulokas. Kolmen lapsen äiti Essi suunnittelee sisustuksia myös työkseen. Omassa kodissaan hän höystää mustaa ja valkoista pehmeillä sävyillä ja yksityiskohdilla. 

Jatkossa löydät Esmeralda´s blogin uusimmat postaukset aina suoraan etusivultamme sekä blogit-sivulta. Lukemalla tämän jutun, pääset jo vähän kärryille Essin tyylistä, perheestä ja kodista. 

Seuraavaksi opettelemme terassin rakentamista

Olemme asuneet vajaan vuoden ajan Kirkkonummen keskustan kupeessa vanhalla omakotitaloalueella, josta ostimme alkuperäiskunnossa olevan kaksikerroksisen 70-luvun omakotitalon. Teimme heti viime keväänä ja kesänä taloon laajan remontin, joten nyt on aika siirtyä ulkotiloihin.

Image title

Perheeseeni kuuluu aviomies, kolme alakoululaista lasta ja Oliver -kissa. Olemme tehneet remontin lähes kokonaan itse, vaikka emme ennestään olleet tehneet kuin pintaremonttia. Asenne on kuitenkin ollut koko ajan se, että kaiken voi oppia kun on halua ja intoa. Tänä kesänä opettelemme terassin rakentamista ja samalla laitamme muutenkin vanhaa pihaa kuntoon tehden siitä pykälää enemmän meidän tyylisen.

Ei valmiina ostettua

Kotimme tyyli on skandinaavisen selkeä, mutta kuitenkin aika pehmeä. Valkoisten pintojen lisäksi jokaisesta huoneesta löytyy kuitenkin hiukan kontrastia tai syvyyttä. Vaikka meidän kodissa ei nähdä paljon värejä, se ei silti ole mustavalkoinen, vaan luonnolliset värit ja harmaa pehmittää karuja kontrasteja.

Image title

Olen halunnut säästää talon 70-luvun yksityiskohtia. Kaunein yksityiskohta on tiikkiviiluiset väliovet asuinkerroksessa sekä tummanharmaaksi maalatut puiset peiliovet kellarissa. Tykkään yhdistellä erilaisia pintoja ja materiaaleja sekä rakastan luonnonmateriaaleja. Pidän itse tehdyistä sisustusratkaisuista ja en halua, että kaikki on kaupasta valmiina ostettua.

Paras sisustusratkaisu kotonamme on yhdistetty keittiö-ruokailutila-olohuone ja tämän tilan keskelle sijoittuva itsetehty betonitaso. Parasta nykyisessä kodissamme on tämän tilan kolme suurta ikkunaa, joista valo pääsee sisään kolmesta ilmansuunnasta. Ilta-auringossa koti näyttää kauneimmalta.

Image title

Olen saanut aikalailla vapaat kädet sisustusratkaisuissa, sillä mieheni luottaa tyyliini. Se helpottaa, että olen suunnittelijana voinut tuoda ideani kuviksi ja näin ollen esitellä ajatukseni paremmin isommissa kysymyksissä, kuten väliseinien purkamisessa ja huonejaossa.

Asiakkaat toivovat blogista tuttua tyyliä

Sisustussuunnittelijana on mahtavaa välillä päästä tekemään keikkoja, joissa kodin tyyli on täysin omasta sisustustyylistä poikkeava. Ne keikat herättävät ajattelemaan ja ravistelevat omaa tekemistä. Kuitenkin mieleisimpiä suunnittelukohteita on ne, joissa pääsen toteuttamaan omaa tyyliäni ja tekemään valintoja, joita voisin hyvin harkita omaankin kotiini. Suurin osa asiakkaistani tietää tyylini blogini kautta ja ja toivoo, että suunnitelmissa pidetään kiinni samasta linjasta kuin kotonani on. Välillä suunnitelmien toteutuksesta tulee niin hieno, että harmittaa kun en itse pääse elämään lopputuloksen keskellä!

Image title

En ole vielä päässyt suunnittelemaan yhtäkään kesämökkiä. Olisi upeaa suunnitella unelmieni rantamaja, jonka tyyli olisi rosoinen ja joka sijaitsisi kallioisella niemellä tai saarella. Ehkä osa mökkihaaveistani vielä toteutuu, sillä tontillamme on pihamökki, johon suunnittelemme kesäolohuonetta ja vierashuonetta.

En ihan ymmärrä niitä suuria moderneja kivitaloja, joihin ei ole tuotu kodikkuutta ja pehmeyttä, vaan kaikki on kuin pakasta vedettyä ja kerroksellisuus puuttuu. Yhdistelemällä mielenkiintoisia pintamateriaaleja ja eri-ikäisiä ja tyylisiä kalusteita, uudestakin talosta saa elävän ja persoonallisen.

Image title

Ikimuistoinen juhannussauna

Viime kesänä uuteen kotiin muuttaessamme kylpyhuoneemme oli purettuna betonipinnoille ja elimme kolme viikkoa ilman kylpyhuonetta remontin keskellä. Onneksemme asumme uimahallin naapurissa. Kun uimahalli oli suljettu, pesimme enimmät remonttipölyt pois pihalla suojaisassa paikassa puutarhaletkun avulla. Juhannusyönä naputtelimme viimeiset paneelit paikoilleen ja lauteet kasaan ja saunoimme uudessa saunassa keskellä yötä. Vesi ei vielä tullut kylpyhuoneeseen, mutta juhannusyöntunnelmaan sopi hyvin saaviin kannettu vesi. Ensimmäiset löylyt maistuivat remontin uuvuttamista paremmalta kuin mitkään löylyt ikinä ja ensimmäisestä juhannuksesta omassa talossa tuli ikimuistoinen!

Täältä löydät kaikki Esmeraldasin albumit.


Olethan tutustunut jo muihin suosittuihin bloggaajiimme?


Image title

Kommentit

Lue myös

Näytä lisää blogikirjoituksia