Keltainenkahvipannu hämmästelee mistä kaikki hänen Instagram-seuraajansa ovat tupsahtaneet. Retrohenkinen, vintage-löydöillä ja kirkkailla väreillä täytetty koti ihastuttaa sisustajia ympäri maailman.
Asun satakuntalaisessa pikkukaupungissa yhdessä puolisoni ja kahden kissani kanssa. Kotitalomme on vuonna 1948 rakennettu hirsirunkoinen talo.
Sisustan fiilispohjalta ja kokeilemalla. En ota sisustamista kovinkaan vakavasti, sisustaminen on minulle rakas harrastus. En ole mikään trendien perässä juoksija, yritän sisustaa kestävästi. Vaikka mieleni muuttuu usein, niin monesti pienillä jutuilla saa jo muutosta aikaan.
Olen tosi tyytyväinen kotiimme tällä hetkellä. Vaikka remontti on kesken, yritän laittaa jo valmiit kohdat kauniiksi, jotta keskeneräisyys ei harmita niin paljon.
"puolisoni on kätevä käsistään"
Minun ja puolisoni harrastuksiin kuuluu myös kirpputorien kiertely ja huutokaupoissa käyminen. Kotimme tyyli onkin muodostunut pitkälti kirppislöytöjemme pohjalta. Tykkään, että kodissa näkyy kerrostumia eri vuosikymmeniltä. Eniten minua miellyttää 50–60-lukujen muotoilu ja teak-huonekalut yhdistettynä voimakkaisiin väreihin.
Kotimme tyyli on syntynyt yhteistuumin, minä ehkä ideoin enemmän ja keskustelemme ideoistani sitten puolisoni kanssa. Meillä on aika samanlainen maku ja sisustaminen on siksi helppoa. Olen onnekas, koska puolisoni on erittäin kätevä käsistään ja meillä onkin useampi hänen tekemänsä huonekalu. Molemmat tykätään käsillä tekemisestä, ei kai sitä muuten olisi ryhtynytkään remontoimaan vanhaa taloa.
Vanha talo vaatii malttia
Paras paikka kodissamme on ehdottomasti suuri ruokailutila. Nautin suuresti, että voin kutsua isommankin ystäväjoukon kylään ja mahduimme kaikki saman pöydän ympärille. Tykkään kattaa kauniisti vaikka olisimme kahden kesken.
Asuimme ennen pienissä neliöissä Helsingissä niin nyt todella arvostan tilaa ympärilläni.
Tällä hetkellä ärsyttävin asia kodissamme on pyykkihuolto tai paremmin sanottua sen toimimattomuus. Meillä on pyykkikone öljykattilan vieressä, koska kellariremontti on pahasti kesken. Ei ole mukavaa käsitellä puhtaita pyykkejä likaisessa pannuhuoneessa. Ehkä jonain kauniina päivänä meillä on kellarissa ihana kodinhoitohuone, jonne ilolla menisi pesemään pyykkiä.
Tällaisessa vanhassa talossa riittää remontoitavaa, eikä kaikkea vaan ehdi tekemään heti, vaikka kuinka haluaisi.
Sauna seuraavana listalla
Lähes kaikki esineet ja huonekalut meillä ovat kirpputori- tai huutokauppalöytöjä. Vanhantavaran kaupat, rompetorit yms. ovat mielestäni ehdottomasti parhaita paikkoja löytöihin, minusta myös modernimmasta sisustuksesta tulee mielenkiintoisempi, kun sinne lisää jotain vanhaa sekaan.
Vuosi sitten meille valmistui ihana pihasauna, jota en ole vielä minnekään kuvannut, koska sen somistus on vielä hieman vaiheessa. Tänä keväänä on saunan ja pukuhuoneen vuoro päästä sisustuslistalleni.
Täältä löydät lisää kuvia Keltaisenkahvipannun kodista. Tutustu myös Keltainenkahvipannu-blogiin. Instagramista löydät hänet nimimerkillä Vintageinteriorxx.
KootutMurut, 2016-03-03
No minä en yhtään ihmettele, mistä seuraajat ovat tupsahtaneet! Aivan upea tyyli ja niin pirteän värikästä, että tulee pakostakin hyvälle tuulelle :)